30. maaliskuuta 2012

Arjen luksusta: iltapäivän munkkikahvit

Rauhallisena perjantai-iltapäivänä on mukava nauttia elämän pienistä ilonhetkistä herkkujen äärellä. Hauskaa viikonloppua! :)

Edit.: Tajusin äsken, että teetähän tässä juotiin eikä mitään kahvia. Noh, "munkkiteet" kuulostaa vähän hassulta, joten kahvilla mennään ;).

kuvat: © kermanvalkoista.blogspot.com


29. maaliskuuta 2012

Paahtopaistisalaatti

kuva: © kermanvalkoista.blogspot.com

Tässä helppoakin helpomman paahtopaistisalaatin resepti. Söin tämän itse lounaaksi, sillä se on nopea valmistaa ja tosi maistuvaa. :)

Paahtopaistisalaatti (1 annos)

1/4 punasipuli
1 tomaatti
1/2 punainen omena (mieluiten luomu)
1/2 avokado
rucolaa tai salaattisekoitusta
100 g paahtopaistia
kastike: oliviiöljyä, balsamicoa
suolaa ja pippuria

Leikkaa tomaatit paloiksi ja omena ja avokado siivuiksi ja silppua punasipuli. Yhdistä salaatin kanssa ja kaada päälle oliiviöljyä ja balsamicoa. Rouhi päälle mustapippuria ja hieman suolaa. Tarjoile paahtopaistiviipaleiden kanssa.

28. maaliskuuta 2012

Kotimaiset meikkisuosikkini

Mun piti alun perin kirjoittaa omista suosikkimeikkituotteistani ihan yleisesti, mutta sitten tajusin että melkein kaikki suosikkini edustavat kotimaisuutta, tarkemmin sanottua Lumenea. Siispä kirjoitetaan nyt sitten Lumenesta! En tiedä miksi olen joskus päätynyt käyttämään Lumenen tuotteita, ehkä niiden kauniin ja heijastavan sinisen pinnan vuoksi tai niiden raikkaan tunturipuromaisen imagon takia. Nykyään monet luottotuotteistani ovat yhä Lumenea, ja mielestäni tuotteet ovat parantuneet ajan myötä huomattavasti. Esimerkkinä suosikkimaskarani jota ilman en voisi elää. Mukaan mahtuu myös yksi MSCHICin tuote.

Silmänympärysvoide
Käytän normaalisti Dermalogican silmänympärysvoiteita, mutta tällä hetkellä kokeilussa on alla oleva Lumenen heleyttävä silmänympärysvoide. Sain voiteen ilmaiseksi joten päätin testata sitä, ja tähän mennessä olen ollut hyvin tyytyväinen. Heleydestä en osaa sanoa mitään, mutta en ainakaan toistaiseksi ole huomannut mitään eroa tämän ja Dermologican tuotteiden välillä (muuta kuin hinnan ;)).


Arctic Aqua, sävyttävä päivävoide
Käytän meikkini alla aina joko tätä voidetta tai St Tropezin värjäävää moussea. Ne antavat iholle ihanan hehkun ja näytän siis aina siltä kuin olisin tullut suoraan etelänlomalta. :) Tämä Lumenen tuote antaa hieman miedomman värin kuin St Tropezin vastaava, jonka vuoksi käytän tätä useammin. Vain niinä päivinä kun kasvoni ovat kuin kalkkilaivan kapteenin otan järeämmät aseet käyttöön ja vaihdan Lumenen voiteen astetta kovempaan kamaan.


Lumenen Beauty Base-pohjustusvoiteet
Olen jäänyt koukkuun näihin molempiin pohjustusvoiteisiin, varsinkin tuohon "Illuminating and Smoothing Primer"iin. Vasemmanpuoleinen voide on loistavan mattapinnan antava voide, joka takaa sen että iho pysyy mattana pitkään. Kun käytän tätä voidetta puuteria ei tarvitse lisäillä pitkin päivää. Sipaisen tätä välillä silmäluomiinkin pitämään luomivärit paikallaan, mutta usein käytän Lumenen juuri tähän tarkoitukseen tehtyä silmämeikinpohjustusvoidetta (ei kuvassa).

Oikealla oleva voide on suosikkini eli valoa tuova päivävoide. Se on voittanut muistaakseni Gloria-lehden vuoden uutuus-meikkikisan ja ihan ansiostakin. Tätä voi käyttää joko sellaisenaan, meikkivoiteeseen sekoitettuna tai vaikkapa korostamaan tiettyjä kohtia kasvoissa. Itse sekoitan tätä voidetta meikkivoiteeseeni, jonka seuraukseni ihosta tulee kuulas ja raikkaannäköinen. Tämä toimii ihan oikeasti!



Lumenen irtopuuteri ja MSCHICin puuterimainen meikkivoide
Lumenen sininen irtopuuteri on ollut luottotuotteeni jo kauan. Erehdyin jossain vaiheessa kokeilemaan Dr. Hauschkan irtopuuteria joka aiheutti mulle vain näppyjä. Siirryin siis pikapikaa takasin Lumeneen. Toinen suosikkini on MSCHICin meikkivoide jolla on puuterimainen koostumus. Tämä "voide" levitetään kabuki-siveltimellä ja se saa ihon hehkumaan. Meikkivoide sisältää pieniä valoa heijastavia osia jotka antavat iholle kuulautta. Olen kyllä tykännyt tästä, paitsi että sävy on hitusen liian vaalea omalle iholleni, joten käytän tätä lähinnä talvisin.


Blueberry Curl-ripsiväri (vedenkestävä)
Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä on Lumenen ripsari jota ilman en pärjäisi. Tämä on valehtelematta ainut ripsiväri joka a) pitää ripseni täysin kiharrettuina koko päivän ja b) antaa kunnolla väriä. Kiharran ripseni aina aamuisin, ja tähän mennessä jokainen ripsari on onnistunut saamaan ripseni takaisin aloitusasentoon alle minuutissa ripsarin laittamisen jälkeen. Blueberry Curl on ainut joka jämähtää kiinni niin hyvin että näyttää siltä kuin mulla olisi ikuinen ripsipermanentti. Ihan paras tuote, toivottavasti tämän valmistusta ei olla lopettamassa! ;)

Keskellä viikkoa



Aamutreenit takana (salitreeni), palautusjuoma juotu ja suihkussa käyty. Nyt joudun ikävä kyllä avaamaan gradutiedoston jotta pääsen jatkamaan kirjoittamista, mutta ajattelin kirjoitella iltapäivällä meikkisuosikeistani. Ihanaa keskiviikkoa kaikille lukijoille! ♥

Ps. Uusi kamera on nyt käytössä, kuten kuvasta ehkä huomaa ;). Jiihaa!

27. maaliskuuta 2012

Ystävämyyntivinkkejä


Kevät tarkoittaa ilmeisesti myös ystävämyyntejä, ainakin jos postiluukusta tipahdelleita kutsuja on uskominen. Tällä hetkellä ajankohtaisissa tapahtumissa myydään mm. Gantia ja Calvin Klein Jeans-tuotteita, joten jos kiinnostaa niin napatkaa tiedot alta! :)

Gantin kanta-asiakaspäivät to 29.3.
Kämp Galleria, Kamppi, Sello, Hansakortteli
-15 % alennus kaikista normaalihintaisista tuotteista Gant-klubilaisille

Villa Tremondon kevään ja kesän 2012 mallikappaleiden poistomyynti ti-ke 3.4-4.4
Köydenpunojankatu 2 a F, Helsinki
Merkit: Oui, Gustav, Oxxo Design, Ivo Nikkolo, Nougat London...

Calvin Klein Jeans kanta-asiakaspäivät 28.3.-1.4.
Kaikki tuotteet -20% (hopea/mustakortilla -30%), tuplabonukset ostoista.
Bonukset ja edut kortilla kaikista myymälöistä: Calvin Klein Jeans, Nike Helsinki ja Guess-myymälät. Muissa myymälöissä suuri osa tuotteista -20%, aletuotteissa myymäläkohtaisia rajoituksia

26. maaliskuuta 2012

Testissä vegaaniset konvehdit

Bongasin viime viikolla K-supermarketin lehtisestä tarjouksen Govindan vegaanisista "konvehdeista". Tarjous oli muistaakseni huimat 50 senttiä mutta kiinnostuin noista nameista sillä taateleista ja kikherneistä tehdyt herkkupalat oli yksinkertaisesti pakko testata. Tämän tuotemerkin herkkuja on tarjolla neljää erilaista vaihtoehtoa (ainakin K-supermarketeissa) ja päädyin sitten ostamaan kaksi erilaista pakettia. Ensimmäinen näistä on "Sahara makeinen", joka on tehty luomulaatuisista aineksista (taateli, kikhernejauho, kookosvoi, agavesiirappi, bourbon-vanilja). Toisesta paketista paljastui mokkamakeisia, joissa on täsmälleen samat ainekset kuin ensin mainituissa konvehdeissa, paitsi että mokkaversiossa on myös villikahvia.

Odotin näiltä makeisilta melko paljon, sillä ne kuulostivat niin herkullisilta. Totuus ei kuitenkaan ihan vastannut odotuksiani. Saharakonvehdeissa ei mielestäni ollut tarpeeksi makua, mokkakonvehdeissa taas liikaa mokkamakua. Olin myös odottanut hieman enemmän näiden herkkujen koostumukselta, mutta ne ovatkin tosi pehmeitä ja helposti hajoavia. Nämä eivät siis ainakaan korvaa karkkia vaan ovat enemmän välipalan oloisia (paitsi että energiasisältö ei ehkä tue tätä oletusta). Energiaa näissä herkuissa on noin 450 kcal/100 g, joista eniten hiilihydraatteja ja melko paljon myös rasvaa. Itse olen syönyt muutaman palasen silloin tällöin kun on tehnyt mieli jotakin hyvää ja kyllä ne ovat kelvanneet, mutta uudestaan en näitä ostaisi. Pitäydyn jatkossa tuoreissa taateleissa, sillä ne ovat paljon herkullisempia ja niissä on enemmän luonnetta. Aina ei näköjään kannata innostua näistä erikoistuotteista. :) Hinta on muuten aika suolainen, sillä näistä saa normaalisti pulittaa yli neljä euroa. Yhdessä pakkauksessa on 100 g tuotetta, joka tarkoittaa vähän päälle kymmentä palasta.

Kuva: kermanvalkoista.blogspot.com

25. maaliskuuta 2012

Tanssia, brunssia... eli ihan paras viikonloppu

Oi että kun on ollut ihanat viimeiset pari päivää! Eilen kävimme treenaamassa mieheni kanssa aamulla, sen jälkeen aloimmekin jo valmistautua sukujuhliin. Juhlien jälkeen lähdimme vielä istumaan iltaa ystävien kanssa ja ilta vierähtikin sitten yöksi. Heitimme korot ja kengät kattoon eräällä klubilla ja snägärin kautta kotiin. Tänään heräsimme myöhään ja läksimme suoraan brunssille rentoon Fannyyn, jossa viihdyimme toista tuntia.

Rakastan Fannyn brunssia josta saa mm. croissantteja, karjalanpiirakoita, erilaisia piiraita, salaatteja, lämpimiä ruokia ja tietenkin jälkkäriä. Skumppaakin löytyy melko mukavaan hintaan 4 €/lasi. Koko brunssikin maksaa vain 16 €, mikä ei ole paha hinta siitä että saa vatsat täyteen lähes koko päiväksi. Nyt ajattelin hieman siivoilla täällä kotona kun en ole pahemmin ehtinyt miettiä mitään sellaista pariin päivään. Illalla katsotaan yksi leffa ja syödään vähän karkkia. Enpä voisi paljon muuta tältä viikonlopulta pyytääkään. Ihanaa ja rentouttavaa sunnuntai-iltaa!


Kuvat lainattu Fannyn FB-sivuilta

23. maaliskuuta 2012

Perjantai-illan kuulumiset

weheartit.com

Taas se viikko vierähti - ihan hurjaa tahtia jos multa kysytään. Kun tekee gradua, päivät menevät vähän liiankin nopeasti sillä tekemistä riittää vielä ja deadlinet lähestyvät. Nyt pidän kuitenkin taas paussia viikonlopun yli ja teen jotakin ihan muuta. Huomenna on luvassa sukulaiskekkerit, tänään nautimme perjantaista mieheni kanssa kotona. Grilliruokaa, leffa, mustikkamurupiirakkaa jälkkäriksi, ehkä yksi luomu-siideri. Siitä on hyvä lähteä kohti huomista. Odotan varsinkin aamutreenejäni! :)

Tänään oli muuten ensimmäinen kunnon kevätpäivä omalla mittapuullani, sillä tuuli oli ekaa kertaa lämmin! Se tietää kevään ja kesän lähestymistä. Helsingin keskustassakin on jo kaikki kadut ihan lumettomia, joten kai se terassikelikin kohta koittaa. Niin paljon ilon aiheita! :)

22. maaliskuuta 2012

I ♥ sushi

Haimme tänään mieheni kanssa lounaaksi sushia, yhtä lempiruokaani. Paikaksi valikoitui tällä kertaa Munkkiniemessä sijaitseva Sushi-San, josta lounas irtoaa kympillä. Lounas sisältää tosin vain kymmenen sushipalaa, ja itse syön mielelläni aina vähintään kaksitoista, mutta sellainen setti olisi kustantanut jo 14,50 € mikä on aika paljon lounashinnaksi. Pihiys siis iski ja päädyimme sitten tuohon kymmenen palan lounassettiin.

Ja onneksi päädyimmekin, sillä voi hyvänen aika miten hyvää sushia! Tästä alkaa nyt ylistyssanojen kimara, mutta en voi muuta kuin kehua paikan lounasta. Setti koostui kuudesta makirullasta, kahdesta lohinigiristä ja kahdesta Ebi-nigiristä. En oikein päässyt selvyyteen makirullien sisällöstä, paitsi että kaksi niistä sisälsi ilmeisesti jotakin kasvistäytettä. Wasabia oli reilu satsi, kuten myös soijaa, joka ei loppunut kesken niin kuin take away-sushien kohdalla usein käy. Soijakastike oli todella maukasta ja sopivan makeaa ja luultavasti parasta soijakastiketta jota olen maistanut. Wasabissa oli juuri sopivasti jytyä mutta ei liikaa, vaan se oli lempeän tulista ja sitä pystyi hieromaan sushipalojen päälle hieman reilumminkin. Inkivääriä oli aika lailla sopivasti (tai no joo, ehkä sitä olisi voinut olla hieman lisää) ja se oli maistuvaa.

Makien kohdalla yllätyin positiivisesti sillä niissä oli makua ja kunnolla. Myös puruvastusta löytyi juuri sopivasti. Kurkku oli rapsakkaa ja tuoretta ja rullat upposivat enemmän kuin hyvin. Lohinigirit olivat nameja, lohi oli ihan tuoretta niin kuin pitääkin ja riisi oli napakasti rullattu eli se pysyi hyvin kasassa (itse asiassa paljon keskivertoa paremmin). Sushiriisissä olisi ehkä saanut olla hitusen enempi makua, mutta toisaalta suussani oli jo tässä vaiheessa wasabin ja soijan bileet, joten en pysty sanomaan ihan varmasti. Ebi-nigirien kohdalla sama homma jatkui, eli tavara oli tuoretta ja hyvää ja riisissä loistava koostumus.

Kaiken kaikkiaan ihan loistava lounas, ehkäpä parhaat koskaan syömäni sushit! Sushi-San voittaa esimerkiksi Ichibanin mennen tullen ja painii samassa sarjassa kuin esimerkiksi Kämp Gallerian Zen Sushi. Olen aika kriittinen ruoan suhteen, joten tuo on oikeasti tosi hyvä saavutus. Munkkiniemessä nähdään!





21. maaliskuuta 2012

Digijärkkäri - check!

Jeee! Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi ostaa digijärkkärin. Se on nyt tilattu, ja odottelen sen saapumista ensi viikon alkuun mennessä. Päädyin sitten paljon kehuttuun Canonin EOS 1100D-malliin. Se ei ole mikään kallis kamera verratuna muihin Canonin malleihin, mutta se on saanut tosi hyvät arvostelut ja se pärjää kuulemma monelle uudemmalle ja kalliimmallekin mallille. Mukaan tulee objektiivi, mutta pitänee ostaa jossain vaiheessa jokin hieman parempi.

En malta odottaa että pääsen kuvaamaan ja parantamaan sitä kautta blogini ulkoasua! :)


Suklaafestarit 17.11.2012

Luin Maikkarin nettisivuilta että tänä vuonna järjestetään taas pitkästä aikaa Wanhan Sataman Suklaafestivaalit. Kävimme siellä viimeksi mieheni kanssa, mutta siitä on jo muutama vuosi aikaa eikä näitä festivaaleja ole ilmeisesti järjestetty sen jälkeen. Kyseessä on päivän mittainen tilaisuus, jossa eri näytteilleasettajat esittelevät ja maistattavat suklaitaan ja jossa on tarjolla myös mm. kakkuja ja muita herkkuja. Luvassa on myös suklaa ja viini-tasting. Olen osallistunut tällaiseen tastingiin kerran aikaisemmin ja silloin tulokseksi tuli tämä: suklaa ja viinit eivät yksinkertaisesti sovi yhteen! Suklaan rasvaisuus jää kitalaelle muodostaen kalvon, jonka läpi viinin aromit eivät pääse antamaan makua. Viinit maistuvat siis hyvin pliisuilta. Tasting voi kuitenkin olla hauska tapa tutustua aiheeseen jos se kiinnostaa.

Nyt on siis ensimmäinen happening merkattuna kalenteriin syksyn osalta! :) Vinkkinä voin vielä kertoa, että suklaiset joululahjat kannattaa ostaa messuilta. Ne pidetään sopivasti kuukautta ennen joulua, ja sieltä saa erikoisiakin suklaaherkkuja. Näin teimme viime kerralla ja lahjat olivat tykättyjä!

Nautiskelin eilen tätä Maraboun ihanaista Ginger & Lemon-suklaata.





Geishat - yksi lempisuklaistani

20. maaliskuuta 2012

Hello sun!

Hyvät uutiset: aurinko on paistanut tänään puolikirkkaalta taivaalta lähes koko päivän. Ihanaa! Pahaksi onneksi olen kuitenkin joutunut viettää suurimman osan päivästä sisällä puurtamassa graduni parissa, joten en voinut nauttia päivän parhaista säteistä. Lähdin kuitenkin lenkille nyt iltapäivällä, jolloin aurinko vielä jaksoi näyttäyä hieman. Sainpahan sitä aurinkoenergiaa! Nyt jälleen gradun pariin ja illemmalla saunaan. ♥



19. maaliskuuta 2012

Sisustustarroista

Seuraan aktiivisesti erilaisten tarjoussaittien tarjontaa, ja tänään huomasin että Grouponilla on sisustustarratarjous meneillään. Kyseinen tarjous oli tarjolla jo muutama viikko sitten, ja ilmeisesti suuret asiakasmäärät innostivat saman firman tarjoamaan tätä uudelleen. Grouponin kautta saa ostettua 25 €:n lahjakortin kympillä, ja tuolla lahjakortilla voi sitten ostella sisustustarroja nettikaupasta. Itse en ole painanut osta-nappulaa, mutta jäin miettimään noiden tarrojen käyttöä.

Ensinnäkään en oikein ole päättänyt että ovatko tuollaiset sisustustarrat tosi kauniita vai mauttomuuden huippu. Olen nähnyt muutamassa asunnossa tekstitarroja, ja ne ovat sopineet seinälle ihan hyvin. Toisaalta osa noista tarroista on aika hurjannäköisiä enkä välttämättä haluisi tärvellä seinääni siihen sopimattomalla tarralla. Toisekseen - miten noiden kanssa menetellään jos silmiä miellyttänyt tarra alkaakin ärsyttää parin kuukauden päästä. Vedetäänkö ne tuosta vain seinästä irti vai jättävätkö ne ilkeät jäljet seiniin?

Tässä joitakin esimerkkejä em. yrityksen tarjoamista vaihtoehdoista. Kaikki kuvat lainattu yrityksen nettisivuilta.Tarjouksen löydät täältä.







18. maaliskuuta 2012

Late night with Mäkki

Eilinen hujahti ohi niin nopeasti etten ehtinyt edes pyörähtää täällä. Aamulla kävin liikkumassa, päivä suhahti nopeasti ja illalla menimme ystäväpariskunnan luokse syömään. Oli niin hauska ilta ja tosi hyvää ruokaa ja juomaa että tänään nukutti sitten hieman pidempään. :)

Nyt ryhdyn leffankatselupuuhiin yhdessä mieheni ja ystäväni Mäkkärin kanssa... :P. Nam!


16. maaliskuuta 2012

Pinkki perjantai ♥

Onpas ihana fiilis herätä taas uuteen perjantaihin. Gradu painaa päälle joten en ehtinyt kirjoittaa eilen mitään, mutta toivottavasti ymmärrätte tilanteeni. Tämä kevät tulee olemaan osaltani tosi kiireinen, mutta toukokuussa pitäisi helpottaa. Tässä random perjantaifiilistelyä (tuli samalla huomattua että mulla on ilmeisen vaaleanpunaisia unelmia). :)

Kaikki kuvat: weheartit.com












14. maaliskuuta 2012

Huippuhyvä kaalilaatikko

Tein ensimmäistä kertaa elämässäni kaalilaatikkoa (!), ja yhdistettyäni komponentteja eri resepteistä sain lopputulokseksi ihan tajuttoman maukkaan laatikon. Senpä vuoksi haluan tietenkin jakaa reseptini myös täällä, jos joku innostuisi kokkaamaan. Ainut miinus tulee ruokakermasta joka tekee kaalilaatikosta löysän. Ratkaisua en vielä ole keksinyt (en myöskään halua käyttää mitään 4 % Kevyt ja Paksu-ruokakermaa), mutta vinkiksi sanottakoon että kaalilaatikko on parhaimmillaan seuraavana päivänä. Silloin maut ovat asettuneet ja ruokakermakin on jo kiinteämpää. Tärkeintähän on tietty se maku, joka on yksinkertaisesti tosi herkullinen.

Kaalilaatikko on myös melko vähähiilarinen. Alta näet hiilari- ja muut tiedot per annos.

Kaalilaatikko à la Nanna
6 annosta

n. 1 kg keräkaalia
4 porkkanaa
3 rkl lihafondia
1pkt (170 g) normipekonia (ei filee)
1 iso sipuli
400 g naudan paistijauhelihaa (luomu)
reilusti mausteita (esim. grillimausteseosta, paprikajauhetta, chiliä, soijakastiketta, timjamia, oreganoa, basilikaa...)
2 prk Valion kolmen juuston ruokakermaa
1,5 rkl tummaa siirappia (vähennä määrää hieman, jos et pidä niin makeasta laatikosta)
voita
vettä keittämiseen

Halkaise kaali, poista kanta ja leikkaa suikaleiksi. Kuori porkkanat ja viipaloi sopiviksi viipaleiksi. Lämmitä iso kattilallinen vettä kiehuvaksi, lisää lihafondi sekä kaali ja porkkanat. Keitä miedolla lämmöllä noin puoli tuntia kannen alla kunnes kasvikset ovat suht kypsiä.

Sillä aikaa kun kasvikset hautuvat kattilassa, paista jauheliha kypsäksi pannulla. Mausta reilulla kädellä (ihan oikeasti, käytä paljon mausteita!). Laita jauheliha sivuun ja paista sen jälkeen samalla pannulla pekonit ja silputtu sipuli.

Kun kasvikset ovat kypsiä, kaada ne isoon uunivuokaan. Kaada sekaan myös maustettu jauheliha sekä pekoni-sipuliseos. Yhdistä erillisessä kulhossa kaksi purkkia ruokakermaa (yht. 5 dl) ja siirappi ja vispilöi hieman. Lisää kerma-siirappiseos uunivuokaan ja kääntele kaikkia ainesosia niin että ne sekoittuvat keskenään. Laita viimeiseksi pari, kolme reilua voinokaretta koko komeuden päälle ja eikun uuniin.

Paista kaalilaatikkoa 200'C uunissa noin 35-45 minuuttia tai kunnes pinta on hieman saanut väriä.

Ravintosisältö / annos
435 kcal

hh: 15,9 g
rasva: 30 g
protsku: 22,4 g
kuitua: 5 g

13. maaliskuuta 2012

Hääpäivän aikataulutus

Kaikki kuvat: weheartit.com

Viime kesän morsiamena tiedän yhtä sun toista häiden järjestelystä, itse asiassa käytin elämästäni melkein kaksi vuotta niiden järjestämiseen! Olenkin vinkkaillut ystävilleni että sitten kun aika koittaa niin ottaisi yhteyttä henkilökohtaiseen hääsuunnittelijaansa. ;) Ihanat häät on nyt jo vietetty mutta aina välillä tulee vastustamaton himo kirjoittaa häistä. Kirjoittelin niistä itse asiassa edellisessä blogissani, mutta en siirtänyt tekstejä enää tänne. Sen sijaan kirjoitan ehkä silloin tällöin jotakin uutta asiasta, tällä kertaa kokemuksen perusteella. Siispä tässä ajatuksia hääpäivän aikataulutuksesta, sillä tiedän että se stressaa monia. Niin, ja te jotka ette voi sietää häähössötystä - hypätkää suosiolla yli! :)

Hääpäivälle kannattaa ehdottomasti laatia ainakin suurinpiirteinen ajankäyttösuunnitelma, joka käydään läpi yhdessä kaasojen ja bestmanin kanssa. Jos häissä on seremoniamestari, aikataulu kannattaa lähettää hänelle hyvissä ajoin jotta hän pääsee tutustumaan siihen. Tärkein vinkki on se, että hääpäivän aamulle kannattaa varata reilusti aikaa kampaajalla käyntiin, pukeutumiseen ja myös syömiselle. Pahin moka on unohtaa lounaan bookkaaminen aikatauluun, jonka seurauksena yksi kaasoista tai jommankumman vanhempi saa kurvata autokaistan kautta ennen kirkkoa siinä vaiheessa, kun jännitys alkaa iskeä ja huono olo seuraa syömättömyydestä. Minä valjastin äitini tekemään ehtaa kotiruokaa, jonka hän oli tehnyt valmiiksi jo edellisenä iltana. Me lämmitimme ruoan sitten hääpäivänä eikä siihen mennyt kuin muutama minuutti. Kaikki saivat murua rinnan alle eikä kurniva vasta johtanut mielialan heittelyyn tai kiukutteluun. Tie avioliittoon käy vatsan kautta! :)


Kampaajalla käyntiin ja meikkaukseen menee suurin piirtein 2,5-3 tuntia, mutta tämä kannattaa varmistaa vielä kampaajalta. Siirtymisiinkin on varattava aikaa, ja aina voi käydä jotakin ikävää kuten että liikenne takkuaa tai rengas menee rikki (epätodennäköistä, mutta mahdollista). Jos hääpäivänä on aikomus viedä esimerkiksi kylttejä tienvarteen tai käydä vielä koristelemassa juhlapaikkaa, on tähän varattava reilusti aikaa. Hyvänä ohjenuorana on arvioida tähän tarvittava aika ja tuplata se. Näin saa suurin piirtein hommaan menevän ajan, sillä järjestelyihin menee aina enemmän aikaa kun on kuvitellut.

Laitan alle hääsuunnittelija Eija Holmbergin laatiman aikataulun, jonka nappasin itselleni häämessuilta vuosi sitten. Oma vihkiminen ei välttämättä ala juuri klo 14.00, mutta tästä saa osviittaa siihen, kuinka kauan erinäisiin menoihin kannattaa varata aikaa. Osa kohdista on hieman turhia sillä on esimerkiksi mahdotonta sanoa kuinka kauan kirkolle ajaa (sehän riippuu ihan tapauksesta). Lisäksi ruokailun loppupuoli on arvioitu melko pitkäksi. Meillä oli vihkiminen klo 16 ja tanssit alkoivat 21.30 maissa, eli ei meillä mennyt ihan noin kauan ruokailuun kuin tämä aikataulu antaisi olettaa.



Tärkeimpänä vinkkinä, luki tuossa alla mitä tahansa, annan kuitenkin tämän: keskustelkaa aikataulusta papin ja pitopalvelun kanssa. Pappi tietää kuinka kauan juuri teidän vihkimiseen menee ja pitopalvelu/juhlapaikka osaa tasan tarkkaan sanoa kuinka kauan hääruokailuun juuri heidän paikassaan yleensä menee.

Hääpäivän aikataulu

12.00   Pukeutuminen
13.00   Sulhanen ja bestman lähtevät kirkolle
13.15   Morsian ja kaaso lähtevät kirkolle
13.30   Sulhanen ja bestman saapuvat kirkolle
13.45   Morsian ja kaaso saapuvat kirkolle
14.00  Vihkiminen noin 30 minuuttia
14.25   Hääpari sakastiin odottamaan & kaasot ulos jakamaan riisiä tms.
14.40   Hääpari saapuu ulos vastaanottamaan riisisateen
14.45-
15.15   Vieraat juhlapaikalle
15.15   Hääparin valokuvaus
15.45   Hääpari saapuu hääpaikalle
16.00   Onnittelut
16.30   Onnittelumalja
16.45   Siirtyminen pöytiin
17.00   Hääateria
18.40   Ruokailun loppupuolella morsiamen ja sulhasen isien puheet
19.00   Tauko, astioiden keräys jne.
19.45   Hääkakku
20.30   Kaason, bestmanin ja sulhasen puheet
21.15   Tauko
21.30   Häätanssi ja ohjelma alkaa


12. maaliskuuta 2012

Sisustusunelmia

Löysin tänään ihanan sisustukseen keskittyvän nettikaupan, Wilhelmiinan Kammarin. Tässä minun virtuaalinen ostoslistani (tai pitäiskö sanoa että toivelistani). *Huoh!* :)

Jana-varjostin, 21,50 €

Svanefors-pitsiverho, 34,50 €

Kehys, 31,50 €

Kameranjalka-pöytävalaisin + jalka, 169,00 €

Peili, 35,90 €

Juuttimatto, 218,00 €

Kello, 38,90 €

Laatikko, 18,90 €

Tähti-tyynynpäälliset, 19,80 €

Päiväkirjani-tyynynpäällinen, 24,90 €

Sinkkikannu, 12,90 €

Cloe-lattemuki, 10,50 €

Svanefors-laskosverho, 31,50-39,50 €

Kyltti, 27,90 €

Kaikki kuvat lainattu Wilhelmiinan Kammari-nettisivuilta.