2. helmikuuta 2011

Luomutuotteista

 Screenshotti SIS. Delin nettisivuilta

Ajattelin kirjoittaa muutaman ajatuksen luomutuotteista, sillä olen niiden suuri fani. Ostelen niitä kylläkin aina silloin tällöin enkä tarkoituksenomaisesti suosi niitä joka päivä. Varsinkin liha- ja hedelmätuotteista yritän valita luomua, sillä niissä maku on ihan jotain muuta kun normituotteissa. Jos näihin pitäisi liittää jokin ongelma, niin se olisi varmaankin se vanha ja tuttu: luomutuotteiden hinta.

Hidasta Elämää-sivusto on julkaissut pienen luomuvertailun, jossa on vertailtu luomutuotteiden hintoja pääkaupunkiseudun kaupoissa. Vertailu kohdistettiin vain viiteen kauppaan, mutta jo näiden tulosten perusteella voi todeta, että luomutuotteiden hinnat vaihtelevat toden teolla. Kalleimmaksi osoittautui Stockan herkku, jossa korin hinnaksi muodostui 37,95 € (halvin oli 31,85 €). Eroa on siis huimat ~6 €. Tuo ei oikeastaan ollut mikään yllätys ainakaan minulle - Stockalta saa paljon ihan halpojakin tuotteita, mutta olen aina elänyt siinä uskossa, että luomutuotteista siellä nyhdetään kyllä täysi hinta ja ylikin. Vaikuttaakin siltä että näin on. Toisaalta Stockan luomuvalikoima on oikein hyvä verrattuna moneen pienempään ja ehkä halvempaan markettiin. Myös Kampin K-supermarketin luomuvalikoima on vertaansa vailla.

Ohessa muutamia hintaesimerkkejä luomutuotteista:

- Kultamuna kananmunat, 2,20-2,78 €
- Eho Ruispalat, 1,48-2,37 €
- Valio kevytmaito, 1,34-1,52 €
- Juustoportin kermajuusto, 6,54-6,95 €
- Virgino rypsiöljy, 3,99-5,41 €

Itse en ole harrastanut hintavertailua kovinkaan paljon vaan olen enemmänkin keskittynyt päivittelemään luomutuotteiden korkeaa hintaa ylipäätään. Ymmärrän toki, että hinta muodostuu eri tavalla kuin "tavallisten" tuotteiden hinta. Sitten toisaalta voin kyllä ihan suoraan todeta, että 7-8 € yhdestä puolen kilon viinirypälelaatikosta on kyllä ihan liikaa. On siis luomutuotteita, joita ostan mielelläni, ja sitten on noita viinirypäleitä ja muita jotka jätän hyllylle. Olisi mielenkiintoista tietää, mistä kaikesta luomun hinta oikeasti koostuu ja vielä, miksi ihmeessä se on noin kallista? Uskon, että useammat ihmiset ostaisivat luomua ihan mielellään mutta he jättävät tuotteet ostamatta juuri hinnan takia.

Kuten jo kirjoitinkin, en suoranaisesti suosi luomua mutta ostan sitä kyllä aina silloin kun koen, että maku on parempi kuin perustuotteissa. Luomutuotteiden lisäksi on kuitenkin toisenlaisiakin tapoja maistella luomutuotteita, ja kiinnostavimmat näistä ovat minusta eri kahvilakonseptit, jotka satsaavat luomutuotteisiin. Näissä yhdistyvät siis upeat maut ja rento kahvilakulttuuri. Yhtenä esimerkkinä on SIS. Deli + Café, joka suosii luomutuotteita ja muutenkin puhtaita perusraaka-aineita. He ovat todellakin löytäneet ihanan konseptin ja maukkaat tuotteet. Kahvila erottuu myös edukseen jo valikoiman puolesta. Kahvilan ruoka-annoslista näyttää nimittäin tältä:

LUOMULIHAPULLAT, KUKKAKAALIPYRE, OMENAKASTIKE, OMENA-FENKOLILISÄKE - 100% LUOMUA

SEESAMLOHI, AASIALAINEN SAVOJIKAALI-PÄHKINÄHÖYSTÖ, YRTTI-KANANMUNAPAISTOS

TUORETOMAATTI-PINAATTILASAGNE

ENERGISOIVA INKIVÄÄRIWOK (KANA / TOFU)

Voiko kiinnostavampaa listaa olla? :) Söisin mieluusti noista ihan mitä tahansa mieluummin kuin esimerkiksi Café Picnicin kuivia täytettyjä patonkeja tai Mäkkärin sekundahampurilaisia. Nam! :) Suosittelen siis käväisemään kyseisessä paikassa jos ette vielä ole testanneet.

Ps. Tuo SIS. Delin hyvän olon detox-ohjelma on vielä kokeilematta, mutta olen suunnitellut lähteväni mukaan nyt joku kerta. Onko ketään, jolla olisi jo tuosta kokemusta?

1. helmikuuta 2011

Treeniohjeet: Iron Man-workout (Tracy Anderson)

Ihanaa tiistaita kaikille! Tänään ajattelin jakaa teidän kanssa kunto-ohjaaja Tracy Andersonin treeniohjeet. Näyttelijä Gwyneth Paltrow teki tätä ohjelmaa filmatessaan Iron Man 2-leffaa (on muuten hyvä leffa jos tykkää vähän actionista :)) ja pääsi huippukuntoon. Toki asiaan vaikuttivat a) Gwynethin jo alkujaan huippukunto b) tiukempaakin tiukempi dieetti 3) muutkin liikuntamuodot, ja niin edelleen, mutta siitä ei mielestäni pääse mihinkään että tämä on todella tehokas treeni jos haluaa saada lihakset lähestulkoon hapoille.

Tracy Andersonin sarjoissa ei käytetä painoja (tai jos käytetään, niin ihan pieniä), sen sijaan käytetään kehon omaa vastusta hyväkseen. Olen itse ehdottomasti salitreenin fani, ja käytän niin kovia painoja kuin vain voin nostaa, mutta tällaisessakin treenissä on etunsa. Se on hauskaa, sillä se on vaihtelua perus treeniin ja sarjoja voi tehdä vaikka kotona kun ei tarvitse huolehtia painoista sun muusta. Lisäksi nämä tuppaavat oikeasti olemaan tosi rankkoja vaikka alkujaan ei niin luulisikaan! Näissä tarvitaan tosin hieman akrobaattisia taitoja tai ainakin kokeilunhalua. Luulen, että näiden pointti on saada hyvin laihojen julkkisten kropat näyttämään hieman lihaksikkailta ilman, että lihakset korostuisivat liikaa ja loisivat kontrastia tähtien hurjan laihoihin kehoihin.

Oli miten oli, kannattaa joskus kokeilla ja judge for yourself :). Ohessa on kaksi videoita, joissa tehdään sama ohjelma mutta eri puolella kehoa.




31. tammikuuta 2011

Chic & bling




















Kokosin positiivisen mielialani innoittamana inspiration boardin mieltäni kutkuttavista vaatteista ja muusta kivasta. Teemana on naisellisuus ja seksikkyys lempisävyissäni eli ruskeassa ja kullassa. Lisäksi pientä leopardiprinttiä säväyttämään. Vitsi kun pääsisi tarpomaan lumessa noilla Louboutineilla... :) Enjoy ja ihanaa viikon alkua!

musta rusettikaulakoru - Peter Lang
hiuspanta - Kate Leopard
musta laukku - Mulberry
safiirisormus - Tiffany & Co
leopardihuivi - Fendi
kultaiset pumpsit - Miu Miu
kello - Michael Kors
korvakorut - Janis Savitt
vyö - Michael Kors
leopardimekko - Ark Clothing
lompakko - Mulberry
hame - REDValentino
ruskeat korkkarit - Christian Louboutin

13. tammikuuta 2011

Täydellinen banaanikakku (vaikka itse sanonkin)


Rakastan banaaneja - välipalana, mutta varsinkin leivonnaisissa ja kakuissa. Tässä teille paras banaanikakun reseptini, jota olen tehnyt jo vuosia ja se on yhä suosikkini. Kakku on jämäkkä mutta sisältä tahmean kostea. Maku - no, se on ihan omaa luokkaansa, ja kakku on mielestäni parhaimmillaan hieman lämpimänä. :)


Banaanikakku
Valmistusaika: n. 40-60 min uunissa, 175'C
Valmistetaan 1,5 litran vuokaan (itse olen käyttänyt silikonivuokaa)

* 125 g voita tai margariinia
* 3 dl sokeria
* 4,5 dl vehnäjauhoja
* 1 tl vaniljasokeria
* 2 tl leivinjauhetta
* 4 banaania
* 2 kananmunaa
* 1 dl kermaviiliä
+ voita ja korppujauhoja vuokaan
+koristeluun tomusokeria


Valmistus:

1. Vatkaa rasva ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi.
2. Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään.
3. Survo 2 banaania soseeksi ja viipaloi toiset 2 ohuiksi viipaleiksi.
4. Hämmennä munat yksitellen rasva-sokeri-seoksen joukkoon ja lisää sitten kermaviili, banaanisose, viipaleet ja jauhoseos.
5. Kaada taikina voideltuun ja kevyesti korppujauhotettuun vuokaan. 
6. Kypsennä kakkua uunissa niin kauan kunnes kakku tuntuu tikulla kokeiltaessa jämäkältä (itse jätän kakun aina tahmeaksi, mutta en toki raa'aksi, keskeltä).
7. Anna kakun hieman jäähtyä, kumoa se ja anna jäähtyä hieman lisää, esimerkiksi vuoan alla.
8. Koristele tomusokerilla.

6. tammikuuta 2011

Näin laihd... voit hyvin


Hyvää uutta vuotta kaikille upeille blogini lukijoille! On ilahduttavaa huomata miten te jaksatte seurata blogiani siitä huolimatta, että päivitystahtini on mitä on. Pitäisköhän tehdä uuden vuoden lupaus ja luvata päivittää tätä hieman useammin? ;) Asia sinänsä harmittaa itseäni sillä rakastan liikuntaa, hyvää ruokaa ja hyvää oloa. Ainut asia mikä on noita edellä mainittuja asioita tärkeämpää on niiden jakaminen muille! Näin ollen blogini on unelmieni täyttymys, ja harkitsin sen avaamista monta vuotta ennenkuin lopulta uskaltauduin kirjoittamaan. Sen vuoksi itseäni nolottaa sanoinkuvaamattoman paljon se, etten koskaan saa aikaiseksi kirjoittaa kun "pitäisi". Minun negatiivinen piirteeni on siis saamattomuus, ja yhdistettynä arjen kiireisiin se vain voimistuu. Näin ollen pyrin nyt saamaan tähän jotain muutosta.

Näin uuden vuoden kunniaksi kaikki naistenlehdet (ja varmaan miestenkin) pursuavat taas toinen toistaan upeampia tai älyttömämpiä niksejä siihen, miten voimme taas lunastaa lupauksemme eli laihduttaa viisi tai kymmenen tai viisitoista kiloa. Kesän kynnyksellä kerrotaan miten päästään bikinikuntoon ja elokuussa miten karistetaan grillikauden kilot. Vastaiskuksi listaan nyt omat hyväksi todetut vinkkini, ei laihtumiseen, vaan hyvään oloon. Laihtuminen voi toki olla sivutuote riippuen siitä, minkälaisia elämäntapoja ihminen on ennen noudattanut, mutta se on tässä sivuseikka. En kirjoita listaa tarkoittaakseni, että näitä vinkkejä seuraamalla laihdut x määrän kiloja. Näitä kaikkia vinkkejä ei todellakaan tarvitse edes seurata, ei yhden yhtä jos ei kiinnosta. :) Listaan siis vain ne asiat, jotka ovat tärkeitä itselleni ja joista saan oikeasti poweria arkeen.

Nuku riittävästi
Niksini numero yksi, nimittäin riittävä unensaanti. Pyrin aina nukkumaan 7,5-8h yössä, ja jos en jostain syystä voi nukkua noin paljon niin huomaan unen puutteen olotilassani koko seuraavan päivän ajan. Toisaalta en myöskään koskaan nuku 9h pidempään, sillä sen jälkeen olostani tulee pöhöttynyt ja alan voida huonosti. Energiatasoni on huono ja haukottelen koko päivän. Saan siis samanlaisia oireita riippumatta siitä jos nukun liian pitkään tai liian vähän. Pihistä siis jostakin muusta, mutta älä unesta.

Liiku usein mutta vain niiden lajien parissa joista oikeasti pidät
Liikun säännöllisesti, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Tärkeintä on mielestäni liikkua juuri sellaisella tavalla josta itse pitää. Minä en esim. tykkää aerobicista, sillä niiden askelsarjojen ees taas veivaaminen on mielestäni puuduttavaa. Pidän spinningistä, kävelylenkeistä ja joskus juoksulenkeistäkin, joogasta ja pilateksesta. Rakastan tanssimista. Näin ollen teen noita juttuja ja unohdan sellaiset liikuntamuodot joista en pidä. Älä siis mieti energiankulutusta vaan tee sitä mistä tykkäät. Hymy pysyy takuulla huulilla päivästä toiseen!

Syö usein ja proteiinipitoista ruokaa
Nälän näkeminen on todellakin so last season. Itse syön usein ja pienempinä annoksina eli en hotkaise kahta megaisoa ateriaa päivässä vaan jaan päivän syömingit pienempiin setteihin. Syön myös melkein aina kaksi lämmintä ateriaa päivässä, sillä aterian korvaaminen muroilla tai muulla piperryksellä ei ole järkevää eikä se vie nälkää. Lisäksi syön aina aamiaisen vaikka mikä olisi. Tänään aamiaiseni koostui kuituisesta kaurapuurosta, johon sekoitin puoli purkillista raejuustoa (tästä on tullut uusi herkkuni!), ~30g pieniksi leikattuja taateleita, puolikkaan banaanin sekä lorauksen rypsiöljyä. Ja oli muuten hyvää. Proteiini taas pitää nälän loitolla pitempään ja on hyväksi mm. punttitreeniä harrastaville tai laihduttajille (se estää lihasten katoamista laihdutuksen seurauksena).

Syö kasviksia ja hedelmiä
Kasviksissa ja hedelmissä on tajuttomasti vitamiineja ja ne täyttävät vatsaa muun roinan tieltä. Huomaat sen konkreettisesti siten, että jos et ennen ole syönyt paljon salaatteja mutta alatkin nyt täyttämään n. puolet lautasestasi kasviksilla, tulet täyteen pienemmästä määrästä ruokaa. Itsestään selvää? Ehkä, mutta monet ihmiset vierastavat silti kasvisten käyttöä. Niistä saa energiaa ja hyvän olon, joten kannatan ehdottomasti kasvisten ja hedelmien monipuolista käyttöä. Jotkin dieetit kieltävät hedelmien syömisen, ja tämä perustuu siihen että niissä on jonkin verran energiaa. Joo, toki, yhdessä banaanissa on energiaa n. 100kcal. Mutta Patrik Borgin sanoin: kukaan on tuskin lihonut hedelmien syömisen vuoksi.


Kasviksia voi syödä monella muullakin tapaa kuin tekemällä perus tomaatti-kurkku-salaatin. Tee vaikka uunipunajuuria fetan kera (nam) tai pyöräytä ihan tappavan hyvänmakuinen vihersmoothie. Voit tehdä sellaisen periaatteessa mistä tahansa aineksista, mutta tässä yksi lemppareistani:


 1 mango
0,5 avokado
pari taatelia
1 dl mansikoita
0,5 pussillista salaattia (esim. jäävuori- tai romainesalaattia)
1 ruukku sitruunamelissaa
2 tl oliiviöljyä
2-3 dl soijamaitoa

Pyöräytä kaikki ainekset tehosekoittimessa tai miksaa mikserillä. Kaada laseihin ja enjoy. Reseptistä tulee yksi annos jossa on n. 500 kcal. Tällaisella smoothiella voit siis vaikkapa korvata yhden aterian jos olet sillä päällä. Annoksesta riittää kahdelle jälkkäriksi (ehkä ;)).

Juo paljon vettä
Kehosi kuivuu jos et juo tarpeeksi vettä. Lisäksi luulet että sinulla on nälkä, vaikka tosiasiassa sinulla onkin jano. Itse kannan aina mukana puolen litran juomapulloa niin töissä kun opinnoissakin ja täytän sen heti kun pohja näkyy. Siten juon aina väh. 2 litraa vettä päivässä.

Alkoholi
Eräs hyvinvoinnin peruspilareistani on alkoholin melko vähäinen käyttö. En koskaan juo suuria määriä alkoholia, vaan nautiskelen yhdestä tai kahdesta lasista punaviiniä tai samppanjaa. Rakastan myös erilaisia drinkkejä mutta en kittaa niitä hurjia määriä. Alkoholi nimittäin väsyttää ja saa oloni huonoksi. Nukun huonosti ja kehoni kuivuu. Jo pienetkin määrät johtavat siihen, etten pysty esim. lähtemään urheilemaan seuraavana päivänä kunnolla sillä sydän jyskyttää ja päätä jomottaa. Toki tiedän ettei kaikille tule samanlaisia fiiliksiä, mutta alkoholi on suurina määrinä hyvästä tuskin kellekään. Lisäksi se sisältää paljon energiaa, joten sen suuri kulutus vaikuttaa myös painoon.

Oliivi- ja rypsiöljy
Lorautan oliivi- tai rypsiöljyä aamupuurooni tai pirtelöön, ja teen aina öljypohjaisen salaattikastikkeen erilaisten salaattien seuraksi. Yksinkertaisen loistavia aineita!

Älä murehdi
Elämä on elämistä varten, ja parasta olisi osata elää tässä hetkessä. Tosi kliseistä, tiedän, mutta tämä ohje pitää ainakin minut hengissä. Pyrin aina ajattelemaan positiivisesti ja miettimään sitä, mikä juuri tässä hetkessä on ihanaa. Annan negatiivisten ajatusten tulla ja mennä, sillä useimmat niistä eivät ole murehtimisen arvoisia. Mietin, että ne ovat vain ajatuksia eivätkä todellisuutta. Useat ihmiset katsovat aina tulevaisuuteen miettien, että "sitten kun meillä on se iso talo niin..." tai "sitten kun vain olen laihtunut pari kiloa". Huomisesta ei ole tietoa ja eilinen on jo elettyä elämää jolle emme enää mahda mitään, joten voimme vain keskittyä tähän päivään. Tee sitä mistä tykkäät ja tee se täysillä. Niin, ja hyväksy itsesi, tai pyri ainakin siihen. Jos et itse tee sitä niin kuka sitten tekisi? Et luultavasti voi saada Jennifer Anistonin hiuksia, J Lo:n peppua ja Salman Hayekin rintoja, mutta voit kyllä kiinteytyä tai ryhtyä nauttimaan elämästä tai mitä ikinä haluatkin. Kliseistä, jep, mutta tämän hyväksyminen olisi todella tärkeää. Itse olen hyväksynyt itseni aikoinaan, tehnyt sovinnon itseni kanssa ja päättänyt että tällainen minä olen, hate it or love it. Siitä lähtien kaikki on ollut niin paljon helpompaa :).

Nauti
Mene vaahtokylpyyn, ulos kävelemään lumimyrskyn keskelle, laita villasukat jalkaan, lue hyvää kirjaa, tuijota telkkaria, syö suklaata, leivo, soita ystävälle, tee jotain ihan itseksesi tai älä tee yhtään mitään. Oman elämäni perusnuora on nautinto, jonka haluan aina olevan läsnä. Olen ehkä hieman hedonistinen ihminen siinä mielessä. Jos minä en nauti siitä mitä teen niin miksi sitten tekisin sitä. Jos en nauti kevytmaidosta niin sitten en juo sitä vaan ostan muuta maitoa. Jos mieli ei tee lähteä ulos yökerhoon niin jään sitten kotiin lueskelemaan kirjaa tai katsomaan hyviä leffoja. Itse nautin hyvästä ruuasta ja kokkailusta, enkä luopuisi niistä mistään hinnasta. En muutaman kilon tai minkään muun tähden.

Herkuttele
Elämä ilman herkkuja on tylsää ja askeettista. Pidän leipomisesta ja suklaan syönnistä. Pidän myös rasvaisista juustoista, kermaisista kastikkeista ja upeista kakuista. Tai mikä onkaan parempaa kuin tummasta suklaasta, kermasta ja vaniljatangoista keitetty kaakao kermavaahtovuoren kera? Nää ovat mun juttuja joista tulen hyvälle mielelle, ja niistä en luovu.

Naisellisuus a.k.a kurvikkuus on kaunista!
Olen syntynyt naiseksi ja rakastan sitä. Pidän kauniista (varsinkin puuterinvärisistä!) vaatteista ja koruista. Aurinkopuuteri ja valokynä ovat pelastukseni enkä myöskään pärjäisi ilman hyvää kampaajaa. Korkokengillä sipsuttelusta en vieläkään nauti, mutta joskus ne on silti vaan pakko vetää jalkaan sillä tunnen oloni niin upeaksi niissä! Nautin naisellisuudestani, vaikka vietänkin paljon ei-meikkiä-päiviä kotosalla. Jos on nuutunut olo niin pesen hiukseni, meikkaan kevyesti, laitan jotain kivaa päälle ja suihkaisen jotakin tuoksua päälle. Ja voila, johan on upea olo!

NUXE:n Huile Prodigieuse OR ja YSL:n valokynä - salaiset aseeni ;)

HAUSKAA JA ONNEN TÄYTEISTÄ UUTTA VUOTTA 2011! 

Ps. Tätä kirjoittaessa pinaattikeittoni paloi pohjaan ja tumma suklaalevy hävisi parempiin suihin. I love my blog! :)

15. marraskuuta 2010

Tuplasuklaakeksit


Tässä se nyt on - auttamattomasti myöhässä, tiedän, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;). Eli tarkoitan siis tuplasuklaakeksien reseptiä, jonka lupasin jo joskus vuonna yks ja kaks. Tässä se nyt on, vaikka maanantai-iltaa piristämään ;). Valitettavasti en ehtinyt napata kuvia kekseistä ennen kuin ne katosivat parempiin suihin, mutta uskokaa pois, näistä tulee isoja ja kuohkeita keksejä jos vain seuraat reseptiä tarkasti.

Ps. Kaapissa lojuvat tumman suklaan jämät päätyvät parempiin suihin tämän blogipostauksen jälkeen, sillä onhan mun nyt saatava jotakin suklaista suuhun kun kirjoitan kieli pitkänä tätä reseptiä ja lisäilen kuvia tänne. Aah!


Tuplasuklaakeksit (16 kpl)
140 g pilkottua tummaa suklaata
100 g (suolatonta) voita huoneenlämpöisenä
1 dl sokeria
80 g tummaa muscovadosokeria
1 iso vatkattu kananmuna
1 tl vaniljasokeria
2,25 dl vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa (jos käytät normaalisuolaista voita, jätä silloin lisäsuola pois)
0,5 tl leivinjauhetta
50 g pilkottuja pekaani- tai saksanpähkinöitä (käytin itse saksanpähkinöitä, hyviä tuli!)
100 g valkosuklaata pieninä paloina
 

Laita pilkottu tumma suklaa kuumuutta kestävään kulhoon, aseta kulho höyryävää (mutta ei kiehuvaa) vettä sisältävän kattilan päälle (varmista, ettei kulhon pohja kosketa kuumaa vettä) ja sulata suklaa hitaasti, silloin tällöin sekoittaen. Ota kulho kattilasta ja anna jäähtyä. Vaahdota sillä välin voi sähkövatkaimella (tämän voi itse asiassa tehdä jo kun suklaa sulaa, ettei suklaa jähmety liikaa jäähtyessä). Lisää sokerit ja vatkaa uudelleen kuohkeaksi ja vaaleaksi. Vatkaa vähitellen mukaan kananmuna, vaniljasokeri ja sen jälkeen sulatettu suklaa. Siivilöi jauhot, suola ja leivinjauhe kulhoon ja sekoita. Kun seos on aivan tasaista, lisää pähkinät ja suklaapalat. Asettele voidellun leivinpaperin päälle isoja kukkuraisia teelusikallisia taikinaa. Jätä taikinakukkurallisten väliin tarpeeksi tilaa. Itse sain kaikki 16 keksiä mahtumaan yhdelle pellille, mutta jos tekee tiukkaa etkä halua "keksibostonia", niin jaa taikina mieluusti kahdelle pellille jotta saat varmasti kauniita (ja yksittäisiä!) keksejä.

Paista keksejä 180'C uunissa 12-15 minuuttia, kunnes keksit ovat melko kiinteitä (ei siis liian kovia, ne jähmettyvät kyllä). Ota pelti pois uunista ja anna sen jäähtyä pari minuuttia. Siirrä pikkuleivät sen jälkeen ritilälle jäähtymään rauhassa (lue: nappaa yksi keksi heti kun se on jäähtynyt niin kauan ettei se ainakaan enää polta kieltäsi ;)). Jos et(te) syö kaikkia kerralla, pakkaa keksit ilmatiivisti niin ne säilyvät n. viikon (pakastimessa n. 1kk). Enjoy!

Juoksua, joogaa ja avokadosmoothieta

Avokadosmoothie
 
Tänään mieli on erinäisistä syistä hieman maassa. En lähde purkamaan näitä asioita tässä, mutta tulipahan sekin nyt kirjoitettua. Sen takia aion lähteä tänään juoksemaan, jotta saan ajatukset nollattua ja mielen paremmaksi. Toinen mieltäpuhdistava rituaali on luvassa huomenna tai myöhemmin viikolla, jolloin ajattelin kokeilla hathajoogaa. Aiemmin olen vain harrastellut astangaa, enkä sitäkään niin aktiivisesti, mutta nyt haluaisin löytää jonkun lajin jossa ei tarvitsisi "päteä" vaan jossa saisi vain olla ja nautiskella kehosta. Tietenkin nautin myös juoksun tms. mukanaan tuomasta fiiliksestä, mutta joogatessa olo on aivan erilainen kuin rankemmissa liikuntalajeissa. Haluan siis treenata myös mieltäni, en pelkästään kehoa, jonka vuoksi kokeilen nyt uutta joogamuotoa jota on minulle jo moneen kertaan suositeltu. Astangassakin on puolensa, mutta se on hyvin fyysistä joogaa, ja se sopii hieman huonosti yhteen alhaisen verenpaineeni kanssa. Palailen siis kommenttien kera heti kun olen päässyt kokeilemaan tätä minulle uutta lajia :).

Päivän energiabuustin tarjoaa avokadosmoothie, jonka aion pyöräyttää lounaaksi. Illalla onkin sitten luvassa Pasta Carbonara, joka ei koskaan petä! Eli herkkuttelupäivä luvassa ;).

Avokadosmoothie (1 iso lasi)
1 kypsä, suuri avokado
1 dl kreikkalaista tai turkkilaista jugurttia
1,5 dl maitoa
1 (tai 2) tl hunajaa

Viskaa kaikki ainekset tehosekoittimeen tai muussaa sauvasekoittimella. Nauti!

Resepti: http://blogit.mtv3.fi/voisilmapelia/2009/03/20/aloha/ (Voisilmäpeliä-blogi)