Ihan siedettäviä ihmisiä

Törmäsin toissa viikolla hyvään kolumniin, jonka on kirjoittanut Veera Luoma-aho. Kolumni ilmestyi Nyt-liitteessä ja se kertoo mielestäni oleellisen ihmisten välisistä suhteista työpaikalla ja jonkin verran työhyvinvoinnista yleensäkin. "Suvaitsevainen välinpitämättömyys" - mikä ihana termi! :)

Mukavaa loppuviikkoa!

weheartit.com

Mitä ajattelin tänään: Siedettäviä ihmisiä

 6.7.2012, klo 7:00 Veera Luoma-aho

"Olin kerran työpaikassa, jossa vallitsi hyvä henki.

Olen usein miettinyt, mistä se johtui. Ainakaan harvinaisen hyvän ilmapiirin syy ei ollut yhteisöllisyys. Emme juuri jakaneet kuppikakkureseptejä, olutkierroksia emmekä henkilökohtaisten elämiemme käänteitä. Jos työyhteisöni olisi pitänyt määritellä pahin painajaisensa, se olisi ehkä ollut se, että joku sekavia puhuva yritysvalmentaja olisi tullut tiimiyttämään, heimouttamaan, tunnelmajohtamaan, sitouttamaan tai muuten vain pilaamaan kaiken.

Uskon, että hyvän hengen syy oli – tietenkin mielekkään työn lisäksi – jonkinlainen suvaitsevainen välinpitämättömyys.

Se tarkoitti vaikkapa sitä, että Raimo sai kaikin mokomin olla vähän outo. Sitä siedettiin, eikä siitä tehty numeroa, jota olisi sitten pitänyt puida yhteisessä tiimipalaverissa. Hoitihan Raimo työnsä hyvin eikä ollut häiriöksi.

Oli aika, jolloin puhe suvaitsevaisuudesta ärsytti minua. Sanalla oli paha klangi: suvaitseminen kuulosti vähän ylenkatsovalta, pelkältä toisten ihmisten sietämiseltä, pahimmillaan jopa passiiviselta itsekeskeisyydeltä.

Nykyään taas pidän suvaitsevaisuuden ajatuksessa nimenomaan siitä, että se ei vaadi keneltäkään sietämistä enempää. Oikeastaan sietäminen on alkanut tuntua minusta aika käytännönläheiseltä ja realistiselta lähtökohdalta tälle yhdessä elämiselle, jota yhteiskunnassa joudumme harrastamaan.

Suvaitsevaisuus sietämisenä tarkoittaa sitä, ettei toisten ihmisten erilaisuutta tarvitse sen kummemmin fiilistellä tai romantisoida. Parhaimmillaan sietämisestä voi syntyä jotain enemmän – vaikkapa aitoa toisen kunnioittamista, arvostamista ja jopa ihailua –, mutta lähtökohtaisesti sellaista ei oikein voi vaatia.

Kunhan nyt tulisimme edes jotenkuten toimeen keskenämme, emmekä olisi kovin herkästi lähettelemässä nootteja, julistamassa sotia tai laukaisemassa ballistisia ohjuksia ympäriinsä.

Ehkä nykyisin niin suositussa ”suvaitsevaiston” irvailussa on osittain kyse siitä, että jotkut lataavat suvaitsevaisuuden käsitteeseen paljon yhdenvertaisuutta ja sietämistä enemmän. Kenties se tuntuu heistä silloin liian vaativalta. Jos minusta suvaitsevaisuus kuulosti ennen välinpitämättömyydeltä, heistä se päinvastoin kuulostaa siltä, että kaikkien tulisi istua nuotiopiirissä laulamassa Kumbayaa.

Kenties heilläkään ei edes lopulta olisi mitään suvaitsevaisuutta vastaan, kunhan käsite riisuttaisiin kaikesta krumeluurista ja turhasta hurskastelusta.

Moni nimittäin voi vierastaa ajatusta itsestään erityisen suvaitsevaisena ihmisenä, mutta saattaa silti olla yllättävän hyvä sietäjä.

Ja sietäminen voi lopulta olla aika käyttökelpoinen pienin yhteinen nimittäjä."