Lukaisin Evitablogisti Heidin
Quinoaa-blogia, josta löysin hyvän tekstin parisuhteesta. Teksti on napattu Perheiden viikko-lehdestä, ja tekstin on kirjoittanut parisuhdekouluttaja Sari Liljeström Kataja (Parisuhdekeskus ry). Kopioin tekstin kokonaisuudessaan tänne niin voitte lukaista sen itse, siinä on paljon hyviä pointteja! :)
---
"Ihmisellä on tarve liittyä toiseen ihmiseen sekä jakaa ihmisyyttään -
ja kaikkea mitä siihen liittyy aina arjen käytännöistä seksualisuuteen
toisen ihmisen kanssa. Tarve tulla rakastetuksi omana itsenämme on yksi
perustarpeistamme. Kaikkeen tähän parisuhde voi tarjota erinomaiset
mahdollisuudet. Parisuhde on Luojan lahja ihmiselle. Ei kirous, vaikka
toisinaan se siltä tuntuukin.
Parisuhde alkaa tuntua kiroukselta siinä kohtaa, kun ihminen ei tahdo
tai osaa ottaa vastuuta itsestään ja toiminnastaan, vaan syyttää
pahoinvoinnista kumppaniaan. Arjen pyykkivuoren ja likviditeettirotkon
välissä sinnitteleminen saattaa sumentaa yhden ja toisen näkökykyä.
Toisen syyttämisen kuvio on niin salakavala, etteivät osapuolet tule
aina huomanneeksi sitä, mitä tapahtuu.
Helposti tulee ajatelleeksi, että parisuhteen lahja-arvo on siinä,
että minun tulisi olla aina hyvä ja helppo olla tuon toisen kanssa.
Hänen tehtävänsä on vastata onnestani. Ja kun näin ei ole, niin se on
sitten kirous, joka seuraa meitä lähes jokaista. Parisuhteen
hoitamisesta puhutaan kuin kivireestä, - pitäisi ja pitäisi, vaikka
suhteen ennaltaehkäisevä hoitaminen on itse asiassa mukavaa toimintaa.
Se on hyvien asioiden ääneen sanomista, toisen kuuntelemista, omien
tarpeiden sanallista ilmaisua sekä ennen kaikkea yhteistä hauskanpitoa
arkisten haasteiden tasapainoksi.
Jotta parisuhde pääsisi toimimaan sellaisena lahjana, millaiseksi se
on meille tarkoitettu, siinä elävien ihmisten on löydettävä itsensä,
omat tarpeensa ja tahtonsa. Niin kauan, kuin ihminen ei kykene
suhteeseen itsensä kanssa, hänen on vaikea elää suhteessa toiseen
ihmiseen. Parisuhteessa elävien ihmisten itsetuntemuksen vahvistaminen
on mitä suurimmissa määrin parisuhteen vahvistamista.
Aino Suhola kirjoittaa kirjassa Rakasta minut vahvaksi ihmisestä,
joka haaveilee, että jossain toisessa paikassa, toiseen aikaan ja toisen
ihmisen kanssa elämä voisi olla jotain muuta. Ihmissuhteeseen, joka
tarjoaa parhaat mahdollisuudet kasvaa omaksi itsekseen, - tai edes
vanhaksi kuuluu kasvukipuja, joista tekisi mieli paeta. Mutta se ei
johdu parisuhteesta ja ja sen vaikeudesta vaan ihmisestä itsestään.
Osalla ihmisistä vaikuttaisi olla hyvät parisuhdetaidot ikään kuin
luonnostaan. Heillä on hyvä olla itsensä kanssa ja heidän kanssaan on
helppo olla. Tälläiset ihmiset eivät välttämättä tarvitse parisuhteen
hoitamista. Valtaosalla meistä asiat ovat kuitenkin päinvastoin:
ahdistusta on tuvan täydeltä, eikä mitään selitystä pahalle ololle. Ihan
pakkohan sen on johtua kumppanista!?
Yksi syy ahdistuksen syy voi olla se, ettei tunnista omia tarpeita.
On vain salainen tyytymättömyys. Kumppani ei tyydytä. Ihminen, joka ei
tunne itseään, ei voi kokea tulevansa rakastetuksi omana itsenään. Tässä
tulee parisuhteen lahja-arvo näkyväksi: parisuhde, missä kumppanit
pyrkivät olemaan totta itselleen ja toiselle on mahtava kasvatuskone.
Mikään muu ihmissuhde ei tarjoa pitkän parisuhteen veroisia kasvun
mahdollisuuksia.
Parisuhdetta vahvistava toiminta (kurssit, leirit, tapahtumat,
luennot) auttaa ymmärtämään itseä, kumppania ja parisuhdetta: lahjaa,
jota ei ole annettu kaikille. Parisuhteessa on mahdollista olla hyvinkin
onnellinen, mutta siihen tarvitaan kaksi onnellista ihmistä."