Parisuhteesta

Lukaisin Evitablogisti Heidin Quinoaa-blogia, josta löysin hyvän tekstin parisuhteesta. Teksti on napattu Perheiden viikko-lehdestä, ja tekstin on kirjoittanut parisuhdekouluttaja Sari Liljeström Kataja (Parisuhdekeskus ry). Kopioin tekstin kokonaisuudessaan tänne niin voitte lukaista sen itse, siinä on paljon hyviä pointteja! :)

---

"Ihmisellä on tarve liittyä toiseen ihmiseen sekä jakaa ihmisyyttään - ja kaikkea mitä siihen liittyy aina arjen käytännöistä seksualisuuteen toisen ihmisen kanssa. Tarve tulla rakastetuksi omana itsenämme on yksi perustarpeistamme. Kaikkeen tähän parisuhde voi tarjota erinomaiset mahdollisuudet. Parisuhde on Luojan lahja ihmiselle. Ei kirous, vaikka toisinaan se siltä tuntuukin.

Parisuhde alkaa tuntua kiroukselta siinä kohtaa, kun ihminen ei tahdo tai osaa ottaa vastuuta itsestään ja toiminnastaan, vaan syyttää pahoinvoinnista kumppaniaan. Arjen pyykkivuoren ja likviditeettirotkon välissä sinnitteleminen saattaa sumentaa yhden ja toisen näkökykyä. Toisen syyttämisen kuvio on niin salakavala, etteivät osapuolet tule aina huomanneeksi sitä, mitä tapahtuu.

Helposti tulee ajatelleeksi, että parisuhteen lahja-arvo on siinä, että minun tulisi olla aina hyvä ja helppo olla tuon toisen kanssa. Hänen tehtävänsä on vastata onnestani. Ja kun näin ei ole, niin se on sitten kirous, joka seuraa meitä lähes jokaista. Parisuhteen hoitamisesta puhutaan kuin kivireestä, - pitäisi ja pitäisi, vaikka suhteen ennaltaehkäisevä hoitaminen on itse asiassa mukavaa toimintaa. Se on hyvien asioiden ääneen sanomista, toisen kuuntelemista, omien tarpeiden sanallista ilmaisua sekä ennen kaikkea yhteistä hauskanpitoa arkisten haasteiden tasapainoksi.

Jotta parisuhde pääsisi toimimaan sellaisena lahjana, millaiseksi se on meille tarkoitettu, siinä elävien ihmisten on löydettävä itsensä, omat tarpeensa ja tahtonsa. Niin kauan, kuin ihminen ei kykene suhteeseen itsensä kanssa, hänen on vaikea elää suhteessa toiseen ihmiseen. Parisuhteessa elävien ihmisten itsetuntemuksen vahvistaminen on mitä suurimmissa määrin parisuhteen vahvistamista.

Aino Suhola kirjoittaa kirjassa Rakasta minut vahvaksi ihmisestä, joka haaveilee, että jossain toisessa paikassa, toiseen aikaan ja toisen ihmisen kanssa elämä voisi olla jotain muuta. Ihmissuhteeseen, joka tarjoaa parhaat mahdollisuudet kasvaa omaksi itsekseen, - tai edes vanhaksi kuuluu kasvukipuja, joista tekisi mieli paeta. Mutta se ei johdu parisuhteesta ja ja sen vaikeudesta vaan ihmisestä itsestään.

Osalla ihmisistä vaikuttaisi olla hyvät parisuhdetaidot ikään kuin luonnostaan. Heillä on hyvä olla itsensä kanssa ja heidän kanssaan on helppo olla. Tälläiset ihmiset eivät välttämättä tarvitse parisuhteen hoitamista. Valtaosalla meistä asiat ovat kuitenkin päinvastoin: ahdistusta on tuvan täydeltä, eikä mitään selitystä pahalle ololle. Ihan pakkohan sen on johtua kumppanista!?

Yksi syy ahdistuksen syy voi olla se, ettei tunnista omia tarpeita. On vain salainen tyytymättömyys. Kumppani ei tyydytä. Ihminen, joka ei tunne itseään, ei voi kokea tulevansa rakastetuksi omana itsenään. Tässä tulee parisuhteen lahja-arvo näkyväksi: parisuhde, missä kumppanit pyrkivät olemaan totta itselleen ja toiselle on mahtava kasvatuskone. Mikään muu ihmissuhde ei tarjoa pitkän parisuhteen veroisia kasvun mahdollisuuksia.

Parisuhdetta vahvistava toiminta (kurssit, leirit, tapahtumat, luennot) auttaa ymmärtämään itseä, kumppania ja parisuhdetta: lahjaa, jota ei ole annettu kaikille. Parisuhteessa on mahdollista olla hyvinkin onnellinen, mutta siihen tarvitaan kaksi onnellista ihmistä."