30. heinäkuuta 2012

Mietteitä ja kotiinpaluuta

Huhheijaa, matka alkaa kohta olla päätöksessä, vielä saamme nauttia muutamasta päivästä päiväntasaajan alapuolella. Sen jälkeen onkin aika valmistautua kotiinpaluuseen, ja muutaman päivän päästä olen taas täällä livenä kirjoittamassa! Tosi ihanaa päästä taas kirjoituspuuhiin! Palaillaan pian. ;)

Maanantain pohdinnaksi valitsin tällä kertaa kuvan, joka tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Ihanaa maanantaita!

29. heinäkuuta 2012

Ihanimmat kesäherkut (ne makeat)

Herkut kuuluvat ainakin mun kesääni ja tykkään syödä jotakin pientä makeaa melko usein. Toisaalta pyrin pitämään herkuttelukerrat kohtuudessa niin kuin syömiseni yleensäkin. Onneksi kesällä on saatavilla paljon herkullisia ja tuoreita marjoja, joita syön melkein joka päivä. Ne sammuttavat makeanhimon ja korvaavat sokerisemmat ja rasvaisemmat herkut. Kesällä onkin kiva syödä kevyemmin, mutta se ei silti tarkoita sitä ettenkö herkuttelisi myös muilla kuin marjoilla. Tässä omat suosikkini:

♥ Tuoreet marjat
Pensasmustikat, mansikat, vadelmat, karviaismarjat... you name it, I love it!

Kaikki kuvat: weheartit.com

♥ Jäätelö
Klassikko ja maistuu aina. Suosikkini ovat irtojäätelöistä päärynä ja lakritsi ja kaupan pakastealtaasta Daim-jätski ja Ben&Jerry'sin jädet. Sokerina pohjalla: pehmis, varsinkin vanilja-mansikkasekoitus, jota on tosin vaikeaa löytää nykyään. Vinkatkaa jos tiedätte mistä sitä saa Helsingin seudulla!

 
♥ Muurinpohjaletut ja muutkin letut :)
Klassikko tämäkin ja aina niin hyvää, varsinkin marjojen, hillon ja paksun kermavaahdon kera. ;)


♥ Hattara
Syön vaaleanpunaisen hattaran ainakin kerran kesässä. Niin hyvää ja muistuttaa lapsuuden huvipuistokesistä.


♥ Raparperipiirakka
Must have. Ainakin pari kertaa kesässä ja mieluiten vaniljakastikkeen kera. :)

 
♥ Karkki
Maistuu aina, kesäisin ja talvisin, varsinkin iltaisin telkkarin äärellä.

28. heinäkuuta 2012

Matkaterveiset!

Lämpöiset terveiset Indonesiasta!

Tämä on eka kerta kun pääsen matkani aikana nettiin oikein kunnolla ja samalla myös ekaa kertaa blogiini. Ihanaa! Netti on tosi hidas joten pidän tämän selostuksen lyhyenä.

Matka on sujunut paremmin kuin hyvin, itse asiassa tää on ollut elämäni paras matka. Olen tutustunut moneen ihanaan ihmiseen, syönyt upeaa ruokaa, nähnyt tajuttoman upeita auringonlaskuja ja luonnon ihmeitä, ja mikä parasta, oppinut tuntemaan itseäni paremmin.

On jo kova ikävä blogimaailmaan, mutta vielä on n. viikko nautintoa jäljellä. Nähdään pian! :)

27. heinäkuuta 2012

Rusketusöverit

Wow. Luonnollisen lookin puolestapuhujana kauhistuin kun törmäsin Pale is the new tan-nimiseen blogiin. Blogissa esitellään ihmisiä joilla (feikki)ruskettuminen on mennyt ihan överiksi. Purkkirusketusta, auringossa ruskettumista, solariumkäyntejä... you name it. Hurjaa katseltavaa. Hauskaa viikonloppua ja muistakaa suojautua auringolta! :)

Kaikki kuvat: paleisthenewtan.com
Tämä nainen tuomittiin lapsensa viemisestä solariumiin.

25. heinäkuuta 2012

Täydellinen intervallitreeni ja muuta kivaa

Outlaw Fitness (ent. Last Stop Fat Loss-sivusto) on kattava ja inspiroiva, tiukkaan treeniin ja terveelliseen ruokavalioon keskittyvä sivusto. Löysin nämä nettisivut tänä keväänä ja olen siitä asti vieraillut siellä säännöllisesti. On tosi kivaa lukea fitness-ajatusmaailman omaavia tekstejä, joissa keskitytään olennaiseen eli kovaan harjoitteluun. Sivustolta saa paljon hyödyllisiä vinkkejä laidasta laitaan, sillä tekstejä on laadittu niin timmiä kehoa hakeville naisille kuin mahdollisimman paljon lihasmassaa haluaville äijillekin. Suosittelen!

Kopioin alle Outlaw:n loistavan intervallitreenipostauksen. Inspiroiva ja kattava setti!

Ps. Samaisten nettisivujen hyvän ylävartalotreenin naisille löydät täältä.
 


23. heinäkuuta 2012

Passion for fashion

Maanantain kunniaksi postaan joitakin enemmän tai vähemmän ajatuksia herättäviä mietteitä ihanasta, kamalasta muodista. Enjoy!

“Only great minds can afford a simple style.”
-Stendhal

 "Fashions fade, style is eternal."
-Yves Saint Laurent

favim.com

“Fashion is not something that exists in dresses only. Fashion is in the sky, in the street, fashion has to do with ideas, the way we live, what is happening.”
-Coco Chanel 

“The difference between style and fashion is quality.”
-Giorgio Armani

fabsugar.com

 “Every generation laughs at the old fashions, but follows religiously the new.”
-Henry David Thoreau

“Fashion is what you adopt when you don't know who you are.”
-Quentin Crisp

weheartit.com

“Above all, remember that the most important thing you can take anywhere is not a Gucci bag or French-cut jeans; it's an open mind”
-Gail Rubin Bereny

“Beauty of style and harmony and grace and good rhythm depend on simplicity.”
 -Platon

“Fashion is an imposition, a reign on freedom.”
 -Golda Meir

weheartit.com

20. heinäkuuta 2012

Indonesian terveiset

Mikäli reissuaikataulumme on pitänyt, lomailemme tällä hetkellä maailman suurimmassa saarivaltiossa Indonesiassa. Tarkoituksena on käydä ainakin Balilla ja myös matkustella ympäriinsä. Olemme jättäneet matkasuunnitelmiin sen verran joustoa että jo varatut hotellit voi tarvittessa perua jotta voisimme lähteä ex tempore minne mieli halajaa. Suunnitelmissa on ennen kaikkea viettää aikaa vain loikoillen ja nauttien hiekkarannoista ja uimisesta.

Lennot Suomesta Indonesiaan, esim. Balille ovat yleensä melko kalliit. Me maksoimme omista lipuistamme pitkälti yli tonnin, mutta toisaalta eläminen täällä on tosi halpaa. Olemme maksaneet neljän tai viiden tähden hotelleista halvimmillaan 15 e per henk per yö, eli asuminen täällä on tosi edullista. Ruokakaan ei maksa paljoa, riippuen toki siitä missä syö. Täältä löytyy myös fine dining-paikkoja, mutta perusravintolassa saa alku-, pää- ja jälkiruoan noin kympillä. Kilon hedelmiä saa kaupasta parhaimmillaan alle eurolla, rantasandaalit maksavat pari euroa jos sitäkään, mani-ja pedikyyri maksaa alle viisi euroa ja brassinkin saisi noin kuudella eurolla. Elämiseen menee siis paljon vähemmän kuin esim. Euroopassa, joten siinä mielessä lentojen hinnat maksavat itsensä takaisin.

Miinuksena on tietenkin pitkä lentoaika, ja matka-aika on helposti yli 20 tuntia. Sen vuoksi täällä kannattaa ehdottomasti oleskella pidempään kuin viikko! Samaan reissuun voi sisällyttää esim. Australian käynnin, sillä Australia sijaitsee melkeinpä suoraan Indonesian alapuolella. Ja koska Indonesia sijaitsee ihan päiväntasaajan kohdilla, ilmasto on ihan loistava. Päivät ovat suurin piirtein 12 tunnin pituisia ja aurinkoa riittää koko ajan. Pieniä sadekuuroja on kai koko ajan, mutta ne väistyvät tosi nopeasti. Oikeastaan kesä onkin parasta aikaa matkustaa Indonesiaan sillä silloin täällä on kuiva kausi meneillään. Talvella sataa enemmän, mutta silloinkin sade rajoittuu yleensä puoleen tuntiin päivässä. Ei paha siis!

Paljon terkkuja täältä maapallon toiselta puolelta,
Nanna ♥

Kaikki kuvat: travel.nationalgeographic.com

18. heinäkuuta 2012

Ihan siedettäviä ihmisiä

Törmäsin toissa viikolla hyvään kolumniin, jonka on kirjoittanut Veera Luoma-aho. Kolumni ilmestyi Nyt-liitteessä ja se kertoo mielestäni oleellisen ihmisten välisistä suhteista työpaikalla ja jonkin verran työhyvinvoinnista yleensäkin. "Suvaitsevainen välinpitämättömyys" - mikä ihana termi! :)

Mukavaa loppuviikkoa!

weheartit.com

Mitä ajattelin tänään: Siedettäviä ihmisiä

 6.7.2012, klo 7:00 Veera Luoma-aho

"Olin kerran työpaikassa, jossa vallitsi hyvä henki.

Olen usein miettinyt, mistä se johtui. Ainakaan harvinaisen hyvän ilmapiirin syy ei ollut yhteisöllisyys. Emme juuri jakaneet kuppikakkureseptejä, olutkierroksia emmekä henkilökohtaisten elämiemme käänteitä. Jos työyhteisöni olisi pitänyt määritellä pahin painajaisensa, se olisi ehkä ollut se, että joku sekavia puhuva yritysvalmentaja olisi tullut tiimiyttämään, heimouttamaan, tunnelmajohtamaan, sitouttamaan tai muuten vain pilaamaan kaiken.

Uskon, että hyvän hengen syy oli – tietenkin mielekkään työn lisäksi – jonkinlainen suvaitsevainen välinpitämättömyys.

Se tarkoitti vaikkapa sitä, että Raimo sai kaikin mokomin olla vähän outo. Sitä siedettiin, eikä siitä tehty numeroa, jota olisi sitten pitänyt puida yhteisessä tiimipalaverissa. Hoitihan Raimo työnsä hyvin eikä ollut häiriöksi.

Oli aika, jolloin puhe suvaitsevaisuudesta ärsytti minua. Sanalla oli paha klangi: suvaitseminen kuulosti vähän ylenkatsovalta, pelkältä toisten ihmisten sietämiseltä, pahimmillaan jopa passiiviselta itsekeskeisyydeltä.

Nykyään taas pidän suvaitsevaisuuden ajatuksessa nimenomaan siitä, että se ei vaadi keneltäkään sietämistä enempää. Oikeastaan sietäminen on alkanut tuntua minusta aika käytännönläheiseltä ja realistiselta lähtökohdalta tälle yhdessä elämiselle, jota yhteiskunnassa joudumme harrastamaan.

Suvaitsevaisuus sietämisenä tarkoittaa sitä, ettei toisten ihmisten erilaisuutta tarvitse sen kummemmin fiilistellä tai romantisoida. Parhaimmillaan sietämisestä voi syntyä jotain enemmän – vaikkapa aitoa toisen kunnioittamista, arvostamista ja jopa ihailua –, mutta lähtökohtaisesti sellaista ei oikein voi vaatia.

Kunhan nyt tulisimme edes jotenkuten toimeen keskenämme, emmekä olisi kovin herkästi lähettelemässä nootteja, julistamassa sotia tai laukaisemassa ballistisia ohjuksia ympäriinsä.

Ehkä nykyisin niin suositussa ”suvaitsevaiston” irvailussa on osittain kyse siitä, että jotkut lataavat suvaitsevaisuuden käsitteeseen paljon yhdenvertaisuutta ja sietämistä enemmän. Kenties se tuntuu heistä silloin liian vaativalta. Jos minusta suvaitsevaisuus kuulosti ennen välinpitämättömyydeltä, heistä se päinvastoin kuulostaa siltä, että kaikkien tulisi istua nuotiopiirissä laulamassa Kumbayaa.

Kenties heilläkään ei edes lopulta olisi mitään suvaitsevaisuutta vastaan, kunhan käsite riisuttaisiin kaikesta krumeluurista ja turhasta hurskastelusta.

Moni nimittäin voi vierastaa ajatusta itsestään erityisen suvaitsevaisena ihmisenä, mutta saattaa silti olla yllättävän hyvä sietäjä.

Ja sietäminen voi lopulta olla aika käyttökelpoinen pienin yhteinen nimittäjä."

17. heinäkuuta 2012

Less is more, liikunnassakin

Olen aina ollut sitä mieltä että kohtuus tulisi säilyttää kaikessa, niin syömisessä kuin liikkumisessakin. Ja vaikka treenaminen onkin välillä tosi ihanaa, ei liika liikkuminen tuota parasta lopputulosta vaan pikemminkin päinvastoin. Välillä tuntuu siltä että nykyajan standardi on liikkua niin paljon kuin mahdollista. Maanantaina bodypumppia ja joogaa, tiistaina salitreeniä, keskiviikkona juoksua ja sitä rataa.

Joo, liikkuminen on tosi hyvä juttu, mutta liikunnan vastapainoksi keho tarvitsee myös lepoa ja muuta huoltoa. Esim. saalitreenien välillä tulisi mieluiten olla 48 tuntia jotta lihakset ehtivät palautua ja maksimiteho on taattu. Jumppatunnilta toiseen juokseminen on mielestäni suoraan sanottuna ajan haaskausta, sillä harva meistä haluaa oikeasti viettää tuntikausia jumppakeskuksissa hikoillen. Sen lisäksi ylitreenaaminen voi oikeasti johtaa jopa vammoihin ja näin siis hankaloittaa tulevaa liikkumista. Ylikunto ei muuten ole mikään huippu-urheilijoiden juttu, vaan siitä voi kärsiä kuka tahansa tavallinenkin liikkuja, ja siihen auttaa vain kunnon lepo ja treenikertojen vähentäminen.

Salillani käy usein varsinkin nuoria mimmejä jotka jatkavat usein spinningistä vielä pumppiin tai jotain vastaavaa. On varmasti myös olemassa ihmisiä jotka vilpittömästi haluavat hikoilla kaksi tuntia putkeen, mutta uskaltaisin väittää että useimmiten kyse on vain halusta polttaa niin paljon kaloreita kuin mahdollista. Samalla ei ehkä tulla ajatelleeksi että kehokin tarvitsee lepoa ja että usein vähemmällä treenimäärällä saavutettaisiin samat (ellei paremmat) tulokset. Mä ainakin vedän spinningtunneilla niin kovaa ettei olisi mitään mahista että voisin mennä vielä nostamaan rautaa sen jälkeen. En kykenisi tekemään puhtaita toistoja, ja vammojen riski kasvaisi siis huimasti. Ei kiitos!

En missään nimessä halua tuomita jumppahirmuja, mutta ideaalina olisi kai silti oppia kuuntelemaan omaa kehoa ja mieltä. Kun Raakel Lignell vähän aikaa sitten paljasti lehdissä liikkuvansa helposti neljä, viisikin jumppatuntia peräkkäin, mun teki mieli itkeä. Kyseinen upea nainenhan on juuri pudottanut huimasti painoa vhh-dieetillä ja runsaalla liikkumisella, mikä on sinänsä tosi hieno juttu. Tuollaiseen liikkumiseen kyllästyy kuitenkin kuka tahansa, eikä se johda pidemmän päälle kuin motivaation laskuun ja väistämättä kai samalla myös painonnousuun. Senkin vuoksi olisi ehkä hyvä oppia välttämään pahimmat ylilyönnit ja keskittyä siihen kohtuuteen.

Tässä vielä joitakin yleisimpiä ylikunnon oireita:

Sairastelu
Jatkuva nuha tai köhä vai kertoa ylikunnosta, sillä liian iso määrä liikuntaa voi yksinkertaisesti olla liikaa keholle, jonka vastustuskyky heikkenee.

Vanhat krempat tulevat takaisin
Joskus ylikunto voi johtaa siihen, että muinoiset urheiluvammat palaavat. Jos esim. ennen vaivannut juoksijan polvi on kaikonnut mutta palaa taas, voi se johtua liiasta treenaamisesta.

Huono olo treenin jälkeen
Ehkä yleisin ylikunnon merkki on kamala olo treenaamisen jälkeen. Huimaus, päänsärky, pahoinvointi... Näitä oireita kannattaa seurata ja omaa kehoa kuunnella.

Nivelkipu

Normitreeni tuottaa vaikeuksia
Jos olet tehnyt tiettyä sarjaa salilla jonkin aikaa mutta se alkaa yhtäkkiä tuntua vaikealta tai mahdottomalta, voi se johtua liiallisesta treenaamisesta.

Masentunut olo tai muuten huonot fiilikset, ahdistuneisuus

Lihasmassan kasvu pysähtyy tai rasvan määrä lisääntyy hurjasta treenimäärästä huolimatta
Ylikunto voi johtaa myös siihen, etteivät isotkaan treenimäärät tuota tulosta tai tuottavat päinvastaista tulosta.

Unettomuus, univaikeudet, väsymys

Lähteet: kiloklubi.fi, outlawfitnesshq.com

16. heinäkuuta 2012

Maanantain miete

En ole pitkään aikaan postannut mietteitä, joten tässä yksi maanantain kunniaksi. Mukavaa viikkoa kaikille! :)

"Excellence is an art won by training and habituation. We do not act rightly because we have virtue or excellence, but we rather have those because we have acted rightly. We are what we repeatedly do. Excellence, then, is not an act but a habit."
-Aristoteles

14. heinäkuuta 2012

Sykkivä Singapore

Terveisiä Kaakkois-Aasiasta! Olemme tällä hetkellä nauttimassa kuumasta ja kosteasta Singaporesta ja sen ihmisvilinästä. Haluan mielelläni jakaa hieman vinkkejä tästä kaupungista, mutta koska olen ajastanut tämän kirjoituksen, inspiraationa toimii tällä kertaa Me Naisissa julkaistu juttu Singaporesta. Lehti otsikoi jutun "Kimallusta & kuhinaa", joka onkin aika hyvä tapa kuvata tätä upeaa kaupunkia josta löytyy niin pilvenpiirtäjiä kuin ihania rantojakin.

Singapore on siisti kaupunki jossa pärjää hyvin englannilla. Tekemisestä ei pitäisi olla puutetta, sillä täältä löytyy modernin suurkaupungin kaikki herkut. Ensimmäinen ja tärkein vinkki on varmasti shoppailu. Singaporesta löytyy Louis Vuittonin, Chanelin ja Hermésin putiikit (muutamia mainitakseni), mutta täältä löytyy myös paljon kohtuuhintaista muotia. Näin suomalaisesta näkökulmasta kiinnostavia ovat ainakin Abercrombie & Fitch ja lempikauppani Banana Republic. Jo Singaporen kv-lentokenttä on shopping mekka, sillä sieltä löytyy älytön määrä niin luksus- kuin budjettiliikkeitäkin. Jos Aasian matkalla ei ole aikaa yöpyä Singaporessa, kannattaa siis ainakin tehdä välilasku täällä ja käyttää muutama tunti lentokenttäostoksiin.

Kuva: manilenio.com

Täällä on toki paljon muutakin tekemistä, ja yksi ehdottomista jutuista on ravintolakulttuuri. Singaporesta löytyy gourmetluksusta mutta myös paljon katukojuja joista aterian voi saada muutamalla eurolla. Keittiöt ovat yleisesti ottaen hygieenisiä joten ravintolakäynnit voi tehdä huoletta. Singaporen ruokakulttuuri onkin yksi asia jota odotin matkaltamme eniten. Olen kuullut hurjasti suitsutusta ravintoloista ja ruoasta, ja mikäs voisi olla sen parempaa tällaiselle herkkusuulle? :)

Suurkaupungista löytyy tietenkin myös pilvenpiirtäjiä, ja vannoutuneena NYC-fanina voin sanoa että mielestäni massiiviset pilvenpiirtäjät ovat kerrassaan upeita ja kiehtovia. Hotellien katoilla on maisemauima-altaita ja suurten rakennusten yläkerroksissa henkeäsalpaavia maisemaravintoloita ja -baareja. Vaikka mulla onkin kamala korkean paikan kammo, olen silti ainakin tähän saakka elämässäni kyennyt nauttimaan näistä korkeista ihanuuksista. Rohkeuteni ei kuitenkaan välttämättä riittäisi lähtemään Singaporen tunnetun maailmapyörän, Singapore Flyerin, kyytiin. Auringonlasku on kuulemma upea elämys tässä maailmanpyörässä, mutta se kohoaa 165 metrin korkeuteen (30 metriä korkeammalle kuin London Eye), ja se voi yksinkertaisesti olla mulle liikaa. Mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan! ;)

Kuva: cheaphotelflight.com

12. heinäkuuta 2012

Kymmenen syytä rakastaa heinäkuuta

Vaikka lomailenkin tällä hetkellä Indonesiassa, olisin mieluusti myös nauttimassa Suomen parhaasta suvesta. Ja jotta muistaisin mistä jään paitsi, kokosin pienen listan heinäkuun ihanista pienistä asioista.

Kuva: weheartit.com

1. Usein vuoden lämpimin kuukausi.
2. Aurinkoenergiaa riittää, sillä heinäkuu on myös vuoden aurinkoisin kuukausi.
3. Ihmiset ovat hyväntuulisia ja energisiä.
4. Suomi lomailee heinäkuussa ja koko maa hiljenee. Kaduilla on hieman väljempää ja mökillä voi tuntea hiljaisuuden.
5. Valoisia öitä riittää vielä ja niistä voi nauttia vaikkapa myöhään yöllä saunoen ja uiden.
6. Järvi- ja merivesi on ihanan lämmintä. Ainakin tällaiselle vesipedolle se on luksusta! :)
7. Jäätelö maistuu helteessä taivaalliselta.
8. Torilta saa makeaa ja kohtuuhintaista kotimaista mansikkaa. NAMI! :)
9. Ulkona voi viettää niin paljon aikaa kuin huvittaa ja tekemistä riittää. Mm. kesäteatterit ovat aivan loistava tapa viettää heinäkuinen päivä.
10. Heinäkuussa kesää on vielä jäljellä vaikka kuinka!

8. heinäkuuta 2012

Loma

Jee! Alitin juuri tavoitteeni eli onnistuin pakkaamaan laukkuni reilusti alle sallittujen kilorajojen. Printtasin äsken myös lentoliput ja nyt mulla pitäisi olla kaikki tarpeellinen mukana. Mitenköhän saan unta kun huomenna pitää herätä aamuvarhaisella lentokentälle ja mua jännittää jo nyt? ;)

Vaikka minä jään lomalle, blogini ei. Olen kirjoittanut kirjoituksia etukäteen jotka olen ajoittanut keskimäärin noin parin päivän välein aina siihen saakka kunnes palaan takaisin kotiin. Olisin tietenkin voinut jättää tämän blogin ihan vain lomallekin, mutta mieli teki kirjoitella kaikkea mukavaa. Toivotaan siis että blogikirjoitukset tulevat julkaistuksi ajallaan ja että niissä ei ole mitään häikkää. Minä kun en pääse netin äären ihan tuosta vaan enkä ainakaan joka päivä. Ja annattehan anteeksi jos jossakin on jotakin kirjoitusvirheitä, sillä vaikka yritin olla skarppina, eilinen ilta venyi venymistään ja lopulta silmät olivat puoliksi ristissä. ;)

Kommentoikaa toki poissaoloni aikanakin, sillä käyn kyllä lukemassa kommenttejanne ainakin silloin tällöin ja tykkään niin lukea mielipiteitänne! :) Älkää tosin odottako pikaista vastausta sillä en aina pysty vastaamaan, mutta seuraan kyllä blogiani ja käväisen luultavasti myös muissakin blogeissa jos aikaa jää!

Teille kaikille toivon oikein ihanaa heinäkuuta, toivottavasti aurinko paistaa ja fiilikset ovat korkealla. Nauttikaa Suomen suvesta! ♥

weheartit.com

7. heinäkuuta 2012

I heart this

Teki vaan mieli postata kaikkea ihanaa lempisivustoltani. Kaikki kuvat ovat weheartit.com-sivuilta. Pusspuss! ♥