30. marraskuuta 2011

Pitkästä aikaa pilateksessa



Jos pitäisi valita yksi lempilaji, pilates olisi aika vahva ehdokas. Se on yksi harvoista urheilulajeista joka on oikeasti kolahtanut syvälle. Se auttaa hetkessä selkä- ja muihin vaivoihin, se saa hymyilemään ja kehon lämpenemään jännällä tavalla. Jos seuraisi pilatestuntia sivustakatsojana voisi luultavasti luulla että sillä ei ole mitään tehoa. Pilateksessa ei nimitäin riuhdota ylös alas, tehdä vatsarutistuksia tai kyykkyjä. Sen sijaan tunneilla keskitytään syviin vatsalihaksiin ja tavoitteena on ns. korsetin vahvistaminen. Jos se on kunnossa, moni muukin asia on kunnossa.

Kävin viime viikolla pilateksessa ja mietin että pitäisi käydä useammin ja ottaa se viikoittainen pilatestunti tavaksi. Keho saa kunnon rääkin mutta se ei tunnu rääkiltä vaan lempeältä. Viimeistään toisen vatsalihasliikkeen kohdalla alkaa pohtia että näinkö huonossa kunnossa sitä oikeasti ollaan :P. Onneksi toistoja ei tehdä niin kamalasti, joten juuri kuin jokin liike alkaa ärsyttämään se loppuukin tuota pikaa. Tunti hurahtaa hetkessä kun keskittyy harjoitteluun. Pilates saa myös plussaa siitä että siinä ollaan yksin omien ajatusten ja kehon kanssa, sillä tunnilla ei pauhaa mikään listahitti tai 90-luvun diskojytä. Hiljaisuudessa on ihana treenata :).

Loppuviikko tulee olemaan tosi kiireinen enkä ehdi harrastamaan pilatesta enää tällä viikolla. Ensi viikolla on kuitenkin taas tarkoitus mennä nautiskelemaan. Onneksi pilatesta voi tehdä kotonakin kunhan vain tuntee lajin alkeet, joten ehkä saan aikaiseksi pienen pilatestuokion tällä välin. Suosittelen lajia ihan kaikille - se on taatusti tehokas!

29. marraskuuta 2011

LCHQ-ruokavalio (rasvadieetti)

Kuva: weheartit.com

Olen perinteisesti anti-dieettityyppiä mutta luin mielenkiintoisen jutun ns. rasvadieetistä Expressenin nettisivuilta. Dieetin "virallinen" nimi on LCHQ joka tulee sanoista Low Carbohydrate - High Quality eli vähähiilihydraattinen ja hyvälaatuinen. Kyseinen ruokavalio perustuu osaksi hyvin järkevistä komponenteista jonka vuoksi kirjoitan ruokavaliosta muutaman sanan. Kannattaa kuitenkin muistaa etten nyt mainosta kyseistä dieettiä itsessään vaan sen tiettyjä teesejä.

Vähähiilihydraattinen ruokavalio tuntuu olevan tosi in tällä hetkellä ja mielestäni se on saavuttanut jo hysterian mittasuhteet. Kaupoissa myydään vähähiilihydraattista leipää ja ihmiset tankkaavat pahimmassa tapauksessa liian paljon pekonia, rasvaisia maitotuotteita ja voita mutta jättävät kasviöljyt ja hedelmät kokonaan pois. En siis nyt tarkoita sitä että rasvaiset maitotuotteet ja voi olisivat pahasta, mutta mielestäni terveellinen ruokavalio on aina myös tasapainoinen. Hedelmät ovat täynnä vitamiineja eikä niissä ole paljon energiaa, ja kasviöljyt kuten oliivi- tai rypsiöljy taas ovat oivia ruoanlaittoöljyjä ja niissä on mm. hyviä ja välttämättömiä rasvahappoja. Käytän itsekin voita leivonnassa ja rakastan pekonilla ryyditettyjä ruokia, mutta rajansa kaikella. Klassinen esimerkki on paljon parjattu banaani - onko joku oikeasti joskus lihonut banaaneja syödessä? :)

Alla tärkeimmät kohdat kyseisestä ruokavaliosta. En allekirjoita kaikkia tämän ruokavalion väitteitä tai rajoitteita, enkä ylipäätään kannusta dieettien maailmaan kuin korkeintaan vakavasta ylipainosta kärsiville. Kaikkien kannattaisi lähtökohtaisesti keskittyä syömään hyvin ja voimaan hyvin. Tässä ruokavaliossa on kuitenkin tiettyjä hyviä pointteja jotka haluan jakaa:

Hiilihydraatit
LCHQ-ruokavaliossa hiilihydraatteja rajoitetaan, mutta ei älyttömyyksiin asti. Ideana on välttää mm. vaaleita jauhoja, leivonnaisia ja valmisruokia ja suosia sen sijaan esimerkiksi quinoaa ja tummaa riisiä. Ruokavalio ei mainitse täysjyvätuotteita yleensä mikä on sinänsä huono juttu. Itse olen esimerkiksi täysjyväkauran ja aamupuuron suuri kannattaja. Täysjyväviljoista saa vitamiineja, proteiinia ja paljon kuituja, eikä viljatuotteita tulisi pelätä tai karttaa tarpeettomasti. Olen nimittäin sitä mieltä että minkään dieetin ei pitäisi perustua täydelliselle kieltäytymiselle sillä se vain kasvattaa mielihaluja. Näin ollen olen siis sitä vastaan että jokin ruoka-aine on täysin pannassa. LCHQ-ruokavaliosta voi kuitenkin ammentaa osia ja se voi toimia hyvänä suunnannäyttäjänä sellaiselle, joka oikeasti haluaa pudottaa painoaan.

Tässä ruokavaliossa suositaan vihanneksia, hedelmiä ja marjoja sekä kaiken maailman pähkinöitä ja siemeniä. Viimeksi mainitut ovat loistavia valintoja jokapäiväiseen ruokavalioon, ja minä tykkään lisätä niitä aamupuurooni ja välipalaksi nauttimaani täysrasvaiseen luonnonjogurttiin.
  
Rasva
LCHQ-dieettiä kutsutaan myös rasvadieetiksi, sillä se suosii rasvoja. Erilaiset öljyt, avokado, pähkinät, siemenet, merenelävät ja kala ovat suositeltavia. Myös rasvaiset maitotuotteet saavat synninpäästön. Itse olen täysin samaa mieltä näiden käytöstä ja suosittelen sitä lämpimästi. Lisäksi omaan omakohtaista kokemusta siitä, kuinka rasvaisempi ruokavalio täyttää eri tavalla ja saa mielihalut laantumaan. Purkki rasvatonta, maustamatonta ja mautonta luonnonjogurttia saa korkeintaan vatsan surulliseksi ja mielen vihaiseksi. Lisäaineitakin niissä voi olla vaikka muille jakaa.

Dieetti neuvoo välttämään transrasvoja (niitä saa esimerkiksi leivonnaisista ja kekseistä) mikä on tosi hyvä neuvo. Transrasvoja kun ei tarvitse kukaan. Tosi rasvaista lihaa kuten pekonia tai makkaraa saa syödä aina välillä mutta ne eivät kuulu jokapäiväiseen ruokavalioon tässä dieetissä. Kerma ja voi lasketaan myös tuotteiksi joita kannattaa käyttää kohtuudella mutta joita ei siis tyrkätä jokaiseen vastaantulevaan ruokaan.

Proteiini
Tämän ruokavalion mukaan proteiininsaantia pitäisi lisätä ja tämä on ihan hyvä pointti. Proteiini antaa kylläisyydentunteen, pitää sen kauemmin ja auttaa lihasmassan kasvattamisessa ja ylläpitämisessä. Vaalea liha kuten kana ja kalkkuna, kala ja merenelävät ovat sallittujen listalla, kuten myös kananmunat, raejuusto ja jogurtti. Myös riista on hyvä proteiinin lähde, sillä ei sisällä paljon rasvaa tai energiaa. LCHQ suosittelee punaisen lihan syömisen rajoittamista kolmeen kertaan viikossa.

Huonot puolet
LCHQ on hyvistä puolistaan huolimatta kuitenkin melko perinteinen dieetti, vaikkakaan ei niin tiukka kuin monet muut. Tämä voi toimia hyvänä starttina jos pudotettavaa painoa on kertynyt paljon, mutta kuten jo kirjoitin, mielestäni olisi hyvä oppia terveellisen elämän peruspilarit ilman sen kummempaa dieettiaspektia. Syö vähemmän kuin kulutat, liiku paljon että jaksat, valitse hyviä ruoka-aineksia jotka tuovat hyvän olon, nuku riittävästi, juo paljon vettä ja nauti elämästäsi (ja syö korvapuusteja ja pipareita aina välillä ;)).

28. marraskuuta 2011

Pikkujoulutunnelmointia


Enää alle kuukausi jouluun! Olen jouluihminen henkeen ja vereen ja tykkään suunnitella joulunviettoa jo kauan ennen itse juhlaa. Joulun kaupallisuus ahdistaa mutta valon juhla talven keskellä antaa voimaa :). Leipominen on tärkeä osa jouluvalmisteluja ja pyöräytin itse asiassa tänään vuoden ensimmäisen piparkakkusatsin. Niistä tulikin tosi nättejä ja nyt koti tuoksuu kardemummalle, neilikalle, kanelille ja inkiväärille.

Olen myös kaivanut joulukoristeita esille eilen ja tänään. Harmikseni tajusin että meidän perinteinen ikkunaan kiinnitettävä joulutähti on hajonnut joten nyt luvassa on uuden metsästäminen. Ajattelin käväistä Stockalla tällä viikolla sillä siellä näytti olevan mukavasti valikoimaa. En halua kuorruttaa kotiamme joulukoristeisiin ja suosinkin mieluummin muutamia tarkoin harkittuja koristeita. Valosarjat ovat kauniita jos niitä osaa käyttää tyylikkäästi ja maltillisesti. Joka paikassa ja eri väreissä vilkkuvat valot eivät ole mun juttu mutta tietyt koristeet luovat ihanaa joulutunnelmaa. Voi olla tunnelmallisempaa kantaa sisälle kuusenhavuja ja laittaa ne kauniisti näytille esimerkiksi pieneen ämpäriin kuin ripustaa muovikoristeita sinne tänne. Joulu on muutenkin myös tuoksujen juhlaa, sillä tuoksut viimeistelevät tunnelman. Sen vuoksi leijailen nyt seitsemännessä taivaassa piparkakkumausteiden vuoksi. Myös itse pipareista tuli tosi hyviä ja ne katosivat jo parempiin suihin. Ensi kerralla teen luultavasti joulutorttuja, sillä niihin alkaa olla jo pienoinen himo. :)

Maanantain ajatus


Oli nyt sitten pakko jakaa muumisitaatti kun kirjoitin niistä eilen :). Tsemppiä tulevaan viikkoon!

"On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi."

-Muumilaakson marraskuu.

27. marraskuuta 2011

"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."

Rakastan muumien lausahduksia ja otsikon sitaatti kuuluukin Muumipapalle. Allekirjoitan ajatuksen niin kauan kuin sanonta viittaa elämän myrskyihin. Kun kyse on ihan fyysisestä syysmyrskystä olen kuitenkin sitä mieltä että myrskyt ovat itsessään ihanan tunnelmallisia ja kauniita. Tällä hetkellä ulkona myrskyää ja tuulee sateen piiskatessa ikkunoita. Nyt on siis rentouttavaa istua sisällä katselemassa ulos ja tunnelmoida kynttilänvalossa. Terästetty glögi piristää iltaa ja lämmittää. Myöhemmin illalla ajattelin kääriytyä sohvalle teekupin kanssa unelmoimaan :).

Sunnuntai-illat on todellakin tehty unelmoimiseen. Tykkään selailla lehtiä tai nettiä ja pohdiskella esimerkiksi joulunviettoa tai sisustusta. Matkojen suunnitteleminen on myös yksi lempipuuhistani sillä se saa ajatukset lentämään jonnekin kauas. Kun ei ole mitään mitä olisi pakko tehdä voi keskittyä rentoutumiseen. Yritän vielä pitää ajatukset tässä hetkessä ja nauttia fiiliksestä enkä ottaa vielä paineita tulevasta työviikosta josta tulee varmasti taas melko hektinen. Onneksi viikonloput tasapainoittavat arkea ja auttavat jaksamaan. Mukavaa sunnuntai-iltaa teille! ♥

25. marraskuuta 2011

Zumba!


Olin tänään töidenjälkeisillä, nimittäin zumbaamassa! Liikunta on oivallinen tapa irroittautua arjen murheista, ja perjantainen hikisessio on ihan parasta. Kun jaksaa raahautua töitten jälkeen hikoilemaan työmurheet katoavat latinorytmien sekaan ja viikonloppu voi alkaa. Sen vuoksi olen yrittänyt ottaa tavaksi urheilla perjantaisin. Toisinaan on toki ihanaa jäädä kotiin makoilemaan, mutta senhän voi tehdä myös liikuntatuokion jälkeen. Niin kuin esimerkiksi meillä on tänään suunnitteilla ;).

Mieheni oli tehnyt ruokaa kun tulin kotiin, joten pääsin suoraan katettuun pöytään ja luomuviinilasillisen äärelle. Jälkkäriksi on luvassa leffa ja jäätelöä. Ehkä vähän lisää viiniä. Huomenna lähdemme ulos juhlistamaan ystävääni, joten tänään nautitaan koti-illan iloista kynttilänvalossa.

Viettäkäähän hauska viikonloppu!


24. marraskuuta 2011

Steviaa, vihdoinkin

Jeeee! Huomasin tänään aamulla Hesarin pikku-uutisen steviasta. Kyseinen makeutusaine on vihdoin ja viimein hyväksytty makeutusaineeksi EU:ssa, ja näin ollen sitä saa vastedes käyttää elintarvikkeiden makeutuksessa. Tähän mennessä steviaa on saanut myydä vain "itsekseen", mutta sitä ei ole saanut käyttää esimerkiksi limsojen tai makeiden herkkujen makeuttajana. Tähän on kuitenkin tulossa tervetullut muutos, ja Coca-Cola on ilmeisesti tuomassa stevialla makeutettua limsaa kauppoihin vielä tämän vuoden aikana.

Minä olen käyttänyt steviaa kohta vuoden ja olen ollut tosi tyytyväinen. Sokerin käyttö on jäänyt melkein kokonaan pois vaikka käytän sitä toki leivonnassa. En ole vielä ehtinyt tutkia miten steviaa voi käyttää leipomisessa mutta se on työn alla. Sen vuoksi olen toistaiseksi käyttänyt steviaa esim. puuron tai jääteen makeuttamiseen. Steviahan on luonnontuote eikä siinä ole yhtään kaloreita. Se ei myöskään nosta verensokeria. Jos haluatte lukea lisää steviasta, voitte lukea postaukseni aiheesta:


http://kermanvalkoista.blogspot.com/2011/05/stevia.html

Voisin kirjoitella asiasta vaikka kuinka, mutta sänky kutsuu. Tänään oli (taas) aika pitkä työpäivä ja tulin kotiin vasta äsken. Voimat eivät riitä enää muuhun kuin meikinpoistoon, pikku iltapalaan ja nukkumiseen. Onneksi huomenna on perjantai ja ehdin toivon mukaan tanssitunnille! :)

23. marraskuuta 2011

Uni

Olenkin jo kirjoitellut unensaannin tärkeydestä, mutta luin tänään Metrosta niin hyvän kolumnin aiheesta että on pakko taas hehkuttaa asiaa. Uni on yksi simppeleimmistä ja samalla vaikeimmista asioista. Jokainen meistä kai tietää että pitäisi nukkua tarpeeksi ja että liian myöhäinen yökukkuminen ilman varsinaista tarkoitusta on usein melko turhaa. Miksi on kuitenkin usein niin vaikeaa napsauttaa tietokone tai telkkari aiemmin pois päältä ja mennä sen sijaan aikaisemmin nukkumaan?

Hyvä yöuni on itselleni ensisijaisen tärkeää. En voisi kuvitellakaan repiväni itseäni ylös sängystä esimerkiksi kuuden tunnin yöunilla, vaan tarvitsen aina vähintään 7,5h unta. Ennen uskoin että optimaalinen unimäärä olisi jossakin 7,5-8 tunnin välillä, mutta olen tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että minulle sopiva määrä olisi ainakin 8,5 tuntia. Unentarve kun on tosi yksilöllistä.

Itselläni uni vaikuttaa kaikkeen. Jos olen nukkunut huonosti, koko päivä on ikään kuin epäonnistunut jo alkujaan. Liian vähäinen unensaanti tekee musta apaattisen, väsyneen ja voimattoman. Treenitkään eivät suju kunnolla eikä ajatus oikein kulje. Kaiken tämän vuoksi tähtään siihen, että osaisin raivata vuorokaudestani tarpeeksi tilaa unelle. Uskon, että yli kahdeksankin tunnin mahtiunet ovat ihan mahdollisia arkenakin. Tämän ahaa-elämyksen seurauksena olen pyrkimässä kohti rauhallisempia iltoja ja pidempiä yöunia. Jospa sitä voisi herätä jo huomenna täynnä energiaa ja levänneenä :). Kauniita unia!

22. marraskuuta 2011

Ylellistä tunnelmaa makuuhuoneeseen


Jos keittiö on kodin sydän, makuuhuone on kodin sielu. Siellä herätään jokaiseen uuteen aamun, nautiskellaan puhtaiden lakanoiden välissä, nautitaan romantiikasta ja nukutaan. Sen vuoksi makuuhuoneen pitäisi olla rauhallinen pyhättö johon on aina mukava palata ja jossa ajatukset lepäävät (tai lähtevät lentoon ;)). Todellisuudessa makuuhuoneessa voi olla jos jonkinlaista roinaa, vaatteita tai käsilaukkuja lattialla sekä tavaroita tai villakoiria sängyn alla.

Unelmanani on sisustaa makuuhuoneemme uuteen uskoon. Olen jo pitkään miettinyt ottavani mallia hotellihuoneista, ja ajatukseni saivat lisävahvistusta luettuani MTV3:sen jutun aiheesta. Hotellihuoneessa kun ei ole mitään ylimääräistä kamaa lattioilla ja lakanatkin ovat aina puhtaat. Tässä vinkkejä ylelliseen hotellityyliin:

1. Out of sight, out of mind eli tavarat piiloon
Hotellihuoneissa ajatukset lepääväät, sillä siellä ei loju parittomia sukkia, lehtipinoja tai muuta tavaraa. Kannattaa siis siivota kaikki turha tavara pois ja jättää esille vain muutamia tarkasti harkittuja esineitä. Näin makuuhuoneen tunnelma vaihtuu kaoottisesta lempeän rauhalliseksi. Älä säilytä tavaroita sängyn alla jos ei ole ihan pakko, sillä jo tieto tavaroiden puuttumisesta auttaa pääsemään oikeaan tunnelmaan ja helpottaa siivoamista.


2. Siisti makuuhuone
Imuroi ja pese lattiat tarpeeksi usein. Vaihda myös petivaatteet usein, jotta voit aina nauttia vastapestyjen lakanoiden tuoksusta ja tuntumasta. Makuuhuone on myös helpompi pitää siistinä kun turhat tavarat on joko heitetty tai siivottu pois. Pese tyynyt ja peitot aina muutaman kuukauden välein ja imuroi myös patja säännöllisesti.


3. Hyvälaatuiset tekstiilit
Jos mahdollista, panosta hyvälaatuisiin lakanasetteihin ja kauniiseen päiväpeitteeseen. Osta myös kasoittain tyynyjä ja kauniita tyynynpäällisiä jotka voit asetella sängylle päivisin. Näin sängystä tulee muhkea ja houkuttelevan näköinen. Yksi hyvä idea on hankkia ihanan pehmeä matto sängyn viereen. Näin ei koskaan tarvitse astua kylmälle lattialle.


4. Raikas ilma
Tuuleta makuuhuone aamuisin heräämisen jälkeen ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Makuuhuoneeseen voi myös hankkia tuoksupusseja, ei kuitenkaan liian voimakkaita. Tuoreet kukat ovat ihana idea esimerkiksi viikonloppuun.


5. Oikeanlainen ja toimiva valaistus
Makuuhuoneen valaistuksen tulisi olla pehmeä eikä liian kirkas. Yöpöydälle sopii pehmeä iltavalo, ja kattoon hieman kirkkaampi mutta silti pehmeää valoa antava kattolamppu. Lattialla seisova jalkalamppukin voi olla hyvä idea. Toisaalta huone pitäisi myös saada tarpeeksi pimeäksi valoisaan vuodenaikaan. Pimennysverhot voivat olla hyvä idea.


21. marraskuuta 2011

Maanantain ajatus

Kuva: weheartit.com

"All you need is love. But a little chocolate now and then doesn't hurt."

-Charles M. Schulz

20. marraskuuta 2011

Pikapäivitys

Hui kun viikonloppu on hurahtanut nopeasti ohitse. Huomenna on taas työpäivä edessä, mutta sitä ennen ehdin vielä nautiskella hetken tästä illasta. Olen ollut liikenteessä koko päivän tänään, enkä ole ehtinyt istua koneelle kuin vasta nyt. Päivä oli kuitenkin tosi onnistunut, sillä tapasin rakkaat vanhempani sekä sukulaisia. On siis ollut mukava viettää päivää hyvän ruoan ja tärkeiden ihmisten seurassa :). Tästä on hyvä lähteä uuteen viikkoon ja uusiin haasteisiin. Ensi viikolla aion taas liikkua paljon, ja luvassa on ainakin juoksulenkkiä, tanssituntia ja luultavasti myös pilatesta. Liikunnasta kun saa aina mukavasti energiaa kaikkeen muuhun. Lisäksi aikomuksena on viettää ainakin yksi ilta mieheni kanssa esimerkiksi ulkona leffassa.

Nyt kuitenkin pikku hiljaa kohti sänkyä :).

19. marraskuuta 2011

Lauantai on leffailta


Tänään on ollut mukavan leppoisa päivä. Nukuin niin pitkään kuin halusin sillä en laittanut herätyskelloa ollenkaan soimaan. Normaalisti herään aina herätyskelloon niin arkena kuin viikonloppuisinkin. Nyt pyrin kuitenkin luonnollisempaan unirytmiin. Sen vuoksi olikin aivan ihanaa herätä luonnollisesti yhdeksän tunnin yöunien jälkeen. Tunsin olevani oikeasti pirteä ja tummat silmänalusenikin olivat hieman vähemmän tummat kuin yleensä ;).

Aloitin aamun kanelisella kaurapuurolla kuten niin monena muunakin aamuna (miten usein sitä kanelia saikaan syödä ilman pelkoa kumariinin yliannostuksesta??). Luin Hesarin kannesta kanteen ihan rauhassa, ilman kiirettä minnekään. Keskipäivän aikoihin siivosimme mieheni kanssa kotimme kunnolla. Lauantai on muutenkin ihan hyvä siivouspäivä, sillä silloin on harvoin koko päivän kestävää ohjelmaa. Arki-iltana kun voi tehdä tiukkaa ehtiä tai jaksaa ottaa imuria kauniiseen käteen pitkän työpäivän jälkeen. Siivouksen jälkeen hypin hyppynarua, nyrkkeilin ja tanssin, eli sain kaiken ylimääräisen energian purettua.

Iltapäivällä tapasin erään ystäväni kahvikupposen äärellä, jonka jälkeen kiirehdinkin takaisin mieheni kainaloon. Illallisen jälkeen luvassa on leffailta viltin alla ja viinilasillisen kanssa. Eipä tässä paljon muuta kaipaisi :). Ohessa hieman musiikkia tällaiseen leppoisaan lauantaihin.

18. marraskuuta 2011

My blueberry nights


Taas on yksi työviikko takana ja viikonloppu edessä. Aina välillä on mukava tehdä kaikkea kivaa, kuten mennä shoppailemaan, lähteä ulos tanssimaan tai syömään. Joskus hyvä perjantai-ilta on kuitenkin tehty jumppatunnin jälkeisestä hyvästä olosta, mustikkapiirakasta, villasukista, lämpimästä viltistä ja teekupposesta. Joskus on nimittäin ihan hyvä ottaa ihan iisisti ;).

Ihanaa viikonloppua!

17. marraskuuta 2011

Hääinspiraatiota: Höyhenen kevyttä


Voi miksi en keksinyt tätä aiemmin? Vaikka omia häitäni on jo juhlittu, surffailen silti mielelläni hääaiheisilla sivustoilla aina silloin tällöin. En ole kovin suuri teemahäiden fani, mutta nyt kun törmäsin höyheniin, en voi muuta kuin vähän surkutella miksen tajunnut tätä aiemmin.

Kevyet, pehmeät ja kauniit höyhenet sopisivat täydellisesti häihin - niillä voisi helposti koristella juhlatilaa tai lisätä "sitä jotakin" kutsu- tai paikkakortteihin. Kuten joka asiassa, on tässäkin syytä varoa ylilyöntejä. Koko juhlapaikka täynnä höyheniä kun voisi olla hieman too much :).








Kuvat: http://weddingbee.com, http://bridalmusings.com/, http://www.thesweetestoccasion.com/, http://www.libbyjamesblog.com/, http://www.labellebride.com/, http://wynnaustinevents.com

16. marraskuuta 2011

Arkiaamun kahvila-aamiainen

Kuva: weheartit.com

Jos joku asia on arjen luksusta, on se kahvilassa nautittu aamiainen tavallisena työpäivän aamuna. Työskentelen kokopäiväisesti opiskelun ohessa, ja työpaikkani Helsingin keskustassa mahdollistaa eri aamiaispaikkojen testaamisen. Kahvilassa nautittu aamiainen on piristysruiske ja loistava aloitus päivälle. Rauhallinen aamuhetki kahdestaan mieheni kanssa on aina yhtä mukava, niin kuin myös pirteät aamiaistreffit ystävättärien kanssa.

Kluuvikadun Fasu on aina turvallinen valinta, tosin ehkä pitemmän päälle hieman tylsä. Aamiainen on tosin mukavan tasokas eikä hintakaan ole kovin paha (9,90e). Tämä on joka tapauksessa yksi suosikkipaikoistani, johon jaksaa aina palata. Kluuvikadun kahvilan lisäksi Fazer on avannut uuden kahvilan City Centeriin. Sieltä näyttäisi myös saavan aamiaista, mutta ilmeisesti kyse on suppeammasta setistä kuin Karl Fazerilla.

To do-listallani on Aleksin La Torrefazione, josta saa tuoreen kahvin lisäksi myös aamiaista. Olen syönyt Torressa esimerkiksi täytettyjä ciabattoja, jotka ovat olleet nameja. Haluan siis ehdottomasti myös tutustua paikan aamiastarjontaan. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä onko paikka ihan täynnä arkiaamuisin. Tila kun on paljon pienempi kuin esimerkiksi Fasulla.

15. marraskuuta 2011

Hampaiden valkaisu - Beyond™

Kuva: dailymail.co.uk

Kävin vähän aikaa sitten hampaiden valkaisussa Isossa Omenassa, Hymyset-hampaidenvalkaisuklinikalla. Olin suunnitellut hampaiden valkaisemista jo pidemmän aikaa, mutta en ollut viitsinyt uhrata satoja euroja toimenpiteeseen ennen kuin huomasin Citydealin tarjouksen. Valkaisun oikeaksi hinnaksi ilmoitettiin yli 400 euroa, ja Citydealista sama maksoi 99 euroa. Kyseessä oli niin kutsuttu Beyond™-menetelmä, joka on kuulemma rantautunut tänne Jenkeistä, mistäs muualta.

Valkaisu tapahtui erään kampaamon, Salon West Hair@ Span, tiloissa, mikä on vähintäänkin erikoista. Hymyset hampaidenvalkaisuklinikka onkin siis yhtä kuin yksi huone kampaamossa. Epäilykseni heräsivät melko nopeasti, mutta kun minut johdatettiin erilliseen hammaslääkärimäiseen huoneeseen, tuli jo hieman parempi olo. Minut istutettiin perinteiseen hammaslääkärituoliin ja hampaiden kunto tutkittiin. Tämän jälkeen asiallinen mutta hieman etäinen suuhygienisti suojasi ikeneni ja puhdisti nopeasti hampaani. Pian päästiinkin jo itse asiaan eli valkaisuun. Hampaiden pinnoille levitettiin valkaisugeeliä, jonka jälkeen hampaisiin kohdistettiin sinistä valoa kymmenen minuutin ajan. Sama toimenpide toistetaan vielä kahteen kertaan, eli koko setin pituudeksi tulee 3 x 10 min. Aika kului melko hitaasti, eikä siinä maatessa oikein voinut muuta tehdä kuin tuijottaa kattoon. Suuhygienisti ei tajunnut laittaa musiikkia päälle ennen kuin vasta loppupuolella, enkä voinut tätä pyytääkään sillä en pystynyt puhumaan. Näin ollen makoilin siinä hiljaisuudessa ja odotin kymmenen minuutin jakson päättymistä.

Itse toimenpide ei sattunut yhtään. Vihlonta ei iskenyt kertaakaan eikä mihinkään sattunut. Toimenpide on toki yhtä epämukava kuin hammastoimenpiteet yleensä. Suuhun laitettavat suojat sun muut haisivat pahalle ja saivat yökkörefleksin aikaiseksi (olen ehkä hieman herkkä :)), mutta muuten en keksi valittamista.

Toimenpide oli loppujen lopuksi melko nopeasti ohi ja kun sain katsoa ensimmäisen kerran peiliin, hymy levisi kasvoilleni. Hampaistani oli oikeasti tullut monta astetta valkoisemmat kuin aiemmin. Lopputulos ei todellakaan ollut sellainen Hollywood-hymy jota Hymyset-klinikka mainostaa, mutta silti ihan hyvä. Jos tämä olisi jäänyt tähän, en marisisi. MUTTA. Jo muutaman päivän jälkeen huomasin, että vaaleus on hieman vähentynyt. Pyrin olemaan syömättä punaista lihaa tai juomatta punaviiniä jne. muutaman päivän ajan valkaisun jälkeen, mutta hampaani tummuivat tästä huolimatta jo ihan muutamassa päivässä. Ehkä vain hippusen, mutta silti niin että huomasin eron. Tähän päivään mennessä (hieman yli 1kk valkaisusta) väri on mielestäni jälleen tummunut. En voi mitenkään käsittää, miten yhden tai kahden vuoden pituiseksi mainostettu valkaisu voi menettää tehoaan näin nopeasti. Toisaalta hampaani ovat yhä selvästi vaaleammat kuin ennen.

Kaiken kaikkiaan voin siis todeta, että pelkäsin turhaan valkaisua etukäteen. Toimenpide ei sattunut ja sen seurauksena hampaani vaalenivat. Toisaalta odotukseni olivat ehkä turhankin korkealla, jonka lisäksi valkaisun teho ei ollut läheskään sitä mitä luvattiin. 99e ei kaada maailmaani, mutta en missään tapauksessa maksaisi neljääsataa tästä. Jos siis kaipaan tehokasta valkaisua tulevaisuudessa, etsin luultavasti jonkin toisen paikan.

14. marraskuuta 2011

Maanantain ajatus


"You don't stop laughing because you grow old. You grow old because you stop laughing."

-Michael Pritchard

13. marraskuuta 2011

Oops I haired it again...

Tämä on taas näitä elämän isoja ongelmia. Minulla on ohuet, liukkaat hiukset jotka sähköistyvät hetkessä ja joita on ihan mahdoton saada kuosiin. Mulla on kyllä määrällisesti paljon hiuksia, mutta määrä ei korvaa laatua tässä tapauksessa. Hiusteni mahdottomuus yhdistettynä omiin puutteellisiin hiustenkäsittelytaitoihin on johtanut siihen, että usein en yksinkertaisesti tee hiuksilleni yhtään mitään. Föönaan ne kyllä suihkun jälkeen sillä muuten ne olisivat kamalan näköiset, ja föönaus tekeekin niistä edes hetkellisesti hieman paksumman näköiset. Tämä efekti ei kuitenkaan kestä kauaa, ja jo muutaman tunnin päästä hiukset valuvat päätäni pitkin, vailla toivoa. Edes kampaaja ei pysty tekemään hiuksilleni ihmeitä. Ne nyt vain ovat mitä ovat.

Unelmissani omistaisin paksut hiukset jotka eivät lässähtäisi heti käsittelyssä. Koska en kuitenkaan voi muuta kuin unelmoida sellaisesta hiuspehkosta, haluaisin sen sijaan oppia tekemään kauniita kampauksia. Tai edes tekemään jonkin kivan ja yksinkertaisen kikan, jolla hiukset näyttäisivät olevan vähän enemmän elossa. Olen huono letittäjä ja olenkin aina halunnut oppia ranskalaisen letin teon. Tämä on kuitenkin vielä ajatusasteella. Haluaisin myös oppia sen, miten hiuksista saisi huolettoman näköiset vaikka niitä olisikin laitettu. Eli laitetut hiukset vähän boheemilla touchilla. Huoh. :)

Ps. Otsikko on napattu Four Reasons-hiustuotesarjan sloganeista.







Kuvat: weheartit.com

Isälle


Tänään juhlitaan isiä. Niitä meille usein niin tärkeitä henkilöitä, joille ei aina muista kertoa kuinka tärkeitä he oikeastaan ovat. Minä juhlistan isääni päivällisen merkeissä, jonka äitini on luvannut pyöräyttää (olen tosin tarjoutunut apuriksi ;)). Otamme vain rennosti ja nautimme hyvästä ruoasta ja yhdessäolosta. Muistan myös molempia isoisiäni kahvittelulla ja puhelinsoitolla. Hyvää isänpäivää kaikille isille!

12. marraskuuta 2011

Täysjyväleipää, maapähkinälevitettä ja banaania


Löysin loistavan välipalareseptin netistä joka on ihan pakko jakaa. Myönnän toki heti alkuun että resepti on peräisin Jenkeistä ja se saattaa ensi alkuun vaikuttaa vähintäänkin oudolta. Kun pääsin epäilyksieni yli ja annoin mielenkiintoni voittaa en voinut muuta kuin sanoa että NAMI! Maku oli aluksi erikoinen, mutta sitten jäin täysin koukkuun. Tämä on loistava välipala tai esimerkiksi osa aamiaista.

Tarvitset vain täysjyväleipää, maapähkinälevitettä (oikeaa maapähkinälevitettä, ei sellaista johon on lisätty esim. suklaata) ja puolikkaan banaanin. Minä käytin Perheleipureiden Kaura 100-leipää joka on tehty pelkästään täysjyväkaurasta. Siinä on yli 12 g kuitua per 100 g ja proteiiniakin melkein 11 g, mikä on ihan hyvä määrä leivälle. Hiilihydraatteja on 39 g / 100 g. Sipaise ohuelti (ei kuitenkaan liian) maapähkinälevitettä koko leipäviipaleen päälle. Leikkaa puolikas banaani viipaleiksi ja laita leivän päälle. Viimeistele pienellä ripauksella suolaa, esim. muutamalla ruususuolan kiteellä. Nauti vaikka palauttavana välipalana treenin jälkeen.

11. marraskuuta 2011

11.11.11

Kuva: Dustin Izatt

Tänään on yksi "maagisista" päivistä eli 11.11.2011. Ilmeisen moni hääpari astuu tänään avioon, ja mikäs sen hauskempi päivä kuin tämä, joka lisäksi osuu perjantaihin. Tänään on siis myös hyvä päivä muistella minun ja mieheni kesäisiä juhlia, joissa lupasimme rakastaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. ♥

Olemme olleet aviossa jo joitakin kuukausia ja tämä avioelämä alkaa pikku hiljaa vakiintua. On hieman hassua myöntää, mutta hyvin harva asia muuttui häiden myötä. Olemme olleet yhdessä jo niin kauan että arkielämä on ollut ihan samanlaista häiden jälkeenkin, eikä sitä oikein vieläkään ymmärrä että mulla tosiaan on mies eikä mikään poikaystävä! :) Silti jokin pieni osa minussa jo tajuaa, että jotakin erilaista tässä on tultu tehtyä... ;) Sen ainakin voin sanoa että olen ollut hyvin onnellinen näinä viime kuukausina ja siinä onnessa on jotakin jota en ole ennen kokenut.

Tällaisena maagisena perjantai-iltana ja pitkän ja rankan työviikon jälkeen on siis hyvä laittaa vähän musiikkia soimaan, nautiskella hieman cavaa ja nauttia hetkestä. Mukavaa viikonloppua!



Kuvat: weheartit.com

10. marraskuuta 2011

Ihanat iltarutiinit


Joka ilta, hyvissä ajoin ennen aiottua nukkumaanmenoa, pyrin virittäytymään unitaajuudelle. Tämä on ehkä monelle itsestäänselvyys, mutta itselleni näiden tiettyjen rutiinien tärkeys kävi selväksi vasta vähän aikaa sitten. Tajusin kuinka tärkeää onkaan antaa mielen ja kehon rauhoittua ennen sänkyyn raahautumista. Muuten ajatukset voivat raksuttaa jossain ihan muualla eikä uni välttämättä tule pitkään aikaan.


Tärkein oivallukseni on, itsestään selvästi, että pitää mennä sänkyyn silloin kun väsyttää. Jos taas ei väsytä mutta pitäisi väsyttää, ovat iltarutiinit tarpeen. Itse keitän usein kupin teetä (kofeiinitonta), syön jotakin (en koskaan mene nukkumaan nälkäisenä) ja säädän kodin valaistuksen minimiin. Jo näiden seurauksena silmäluomet alkavat usein painaa. TV:n suljen aina ajoissa jos haluan rentoutua, sillä kaikki hälinä ympärilläni vaikeuttaa unensaantia. Parasta on myös hetken keskustelu mieheni kanssa, kahdestaan, hiljaisessa kodissa ja teekuppi kädessä. Siinä ehtii kelata päivän tapahtumat ja jutella jostakin ihan muusta mukavasta.



Usein sanotaan ettei juuri ennen nukkumaanmenoa pitäisi urheilla. Itselläni tämä ei oikein pidä paikkaansa, sillä iltalenkki on usein kuin unilääkettä. Juoksulenkki raikkaan kylmässä ulkoilmassa nollaa ajatukset ja väsyttää kehon, ja suihkun jälkeen olen valmis kaatumaan sänkyyn. Loppupeleissä itse rutiinilla ei kai siis ole väliä, kunhan se rentouttaa ja saa ajatukset leijumaan :). Kauniita unia!

9. marraskuuta 2011

Toivelistalla: Muhkea & lämmin kaulaliina

Omistan kymmeniä kaulaliinoja, mutta se tärkein puuttuu - paksu ja ihanan lämmin. Ostoslistallani on jo pitkään ollut muhkea kaulaliina jonka voisi kiertää monta kierrosta kaulan ympäri ja joka sopisi asuun kuin asuun. Sen vuoksi suosisin mielelläni perussävyjä, jotka sopivat monien takkien kanssa. Toisaalta voisin haluta myös turkiskauluksen, joka olisi kiva lisä hienompien takkieni kanssa. Tässä Nellyn valikoimaa:





Kuvat: nelly.com

8. marraskuuta 2011

Hot yoga

Liikun mielelläni paljon ja usein myös niin, että hiki nousee pintaan. Rankan liikunnan vastapainoksi käyn toisaalta myös mielelläni pilates- ja joogatunneilla. Valitettavasti nämä käynnit ovat jääneet liian harvoiksi viime aikoina, ja aionkin ottaa itseäni niskasta kiinni. Olen myös jo muutaman vuoden ajan pohtinut menemistä hot jooga-tunnille. Näillä tunneilla joogataan lämmitetyssä huoneessa (yli 30 astetta) ja ideana on, että lämpö edistää kehon liikkuvuutta ja pienentää vammojen riskiä.

Kuumassa joogamista tuskin voi verrata lempeän rauhalliseen joogatuntiin, sillä näillä tunneilla saa varmasti hien pintaan ja kunnon treenin. Olen harrastanut mm. astangajoogaa joka ei aina ole sopinut yhteen alhaisen verenpaineeni kanssa. Sen vuoksi olen lykännyt hot joogaan tutustumistani, sillä olen epäillyt sen soveltuvuutta itselleni. Nyt olen kuitenkin tutustunut pääkaupunkiseudun joogatarjontaan. ja olen ilokseni saanut huomata että valikoima on todella laaja. Hot joogaa järjestetään eri lämpötiloissa, eri pituisina tunteina ja eri tempoilla. On olemassa lempeää hot joogaa ja vaativampaa joogaa. Hot-tarjonta ei myöskään rajoitu pelkkään joogaan, vaan tarjolla on myös mm. pilates-tunteja.

Kaikista kiinnostavin löytö on kuitenkin Solar-tunnit, joita järjestetään niin joogan kuin pilateksenkin osalta. Näillä tunneilla, jotka järjestetään aamutuimaan, treenataan kirkasvalohoidossa. Tämän pitäisi piristää niin kehoa kuin mieltäkin. Minulla ei siis taida olla mitään muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla. :) Otan myös mielelläni kokemuksia vastaan jos joku teistä on kokeillut kyseisiä lajeja!




Kuvat: weheartit.com

7. marraskuuta 2011

Pentikin joulu

Sain käsiini Pentikin joulukuvaston, joka huokuu vanhan ajan tunnelmaa ja kodikkuutta. Koska pidän joulusta, selailen kuvastoja ja katselen inspiraatiokuvia jo hyvissä ajoin ennen joulukuuta. Se virittää mukavasti tunnelmaan ja antaa hyvän mielen. Tässä parhaita paloja Pentikin joulusta.