Lähes jokaisella parisuhteessa elävällä tulee jossain vaiheessa vastaan kysymys ja tietty ahdistus läheisyydestä. Alussa kaikki on niin ihanaa ja silloin kiehnätään vierekkäin aamusta iltaan. Jossain vaiheessa suhteen vakiintuessa asiat kuitenkin muuttuvat, stabilisoituvat, ja tämä johtaa väistämättä siihen että molempien osapuolten on alettava rakentaa suhdetta oman identiteettinsä kautta. Toista pitää rakastaa mutta toiseen ei pidä takertua, ja molemmilla on oltava myös omat menonsa.
Itse huomasin symbioosivaiheen jälkeen kaipaavani etäisyyttä ja tajusin jossain vaiheessa kuinka tärkeää onkaan ottaa omaa aikaa. Tämä ei aina suju automaattisesti kun asuu saman katon alla Rakkaansa kanssa, vaan molempien on oltava aktiivisia omien menojensa kanssa. Tästä ajasta on jo monta vuotta, mutta huomaan aina silloin tällöin pohtivani tätä kysymystä. On ihanaa olla toisen seurassa, mutta on myös todella mahtavaa viettää lauantai-iltaa joskus yksin. Jos Rakas lähtee ystäväporukalla jonnekin jään mieluusti yksin kotiin. Kipaisen kaupan kautta hankkimassa tasan tarkkaan ne ainekset joita himoitsen (ja joista ei yksinäisenä iltana tarvitse neuvotella toisen osapuolen kanssa) ja jotakin tosi herkullista kuten jätskiä tai leivoksen. Saatan ostaa kuohuviinipullonkin. Lainaan ehkä leffan tai ostan pari naistenlehteä. Joskus en tee yhtään mitään suunnitelmia vaan tuijotan ovea Rakkaan lähdettyä omiin menoihinsa ja hihkaisen innostuksesta. Ihanaa että taas saa tehdä ihan oman mielensä mukaan, vaikkapa lähteä yksin iltalenkille tai tuijottaa omia suosikkisarjoja. Tai vaan surffata netissä ilman että joku keskeyttää.
Viime viikonloppuna nautin siitä kun Rakas lähti taas omille teilleen. Kävin salilla, tein ruokaa ja surffailin hääsivustoilla pohtimassa tulevaa juhlaamme. Tuijotin telkkaria ja nautiskelin. Tiedän myös että mies diggaa kun lähden illaksi tyttöporukassa bilettämään ja hän saa jäädä kotiin lojumaan ja katselemaan sarjoja tai pelaamaan. Tai mitä nyt tekeekään. Oma aika tekee molemmille hyvää ja sen jälkeen on taas astetta kivempi olla yhdessä. Sen takia uskonkin etteivät pikku breikit haittaa parisuhdetta. Isommatkin tauot voivat tehdä vain hyvää. Itse olen pohtinut paljon mahdollisuutta lähteä vielä ulkomaille opiskelemaan. Toki, musta tulee rouva ensi kuussa ja olemme olleet jo monta vuotta yhdessä, mutta tämä ei silti estä minua toteuttamasta unelmiani. Olemme aina jutelleet Rakkaan kanssa että meidän pitää pitää kiinni periaatteestamme suoda toisillemme vapaus päättää omista asioista. Olen myös rohkaissut Rakasta lähtemään ulkomaille työharjoitteluun, sillä jos se on se mitä hän haluaa tehdä niin sitä chansia ei missään tapauksessa pitäisi ohittaa. Kohta, ennen kuin huomataankaan, meillä on jo lapsia ja urat ovat urautuneet :D. Sitä ennen voi siis vielä nauttia siitä, että meillä on mahdollisuus tehdä suht spontaaneja päätöksiä.
No, oma aika ei tietenkään tarkoita vain ulkomaille lähtöä tai muuta yhtä radikaalia, vaan myös pieniä arjen hetkiä yksikseen. Pääasia on, että jokainen saa kokea näitä hetkiä silloin tällöin. Vinkkinä voin todeta että monet yllättävätkin asiat voivat olla tosi mukavia tehdä yksin. Olemme esimerkiksi välillä harrastaneet leffaan läthöä mutta olemme valinneet eri leffat. Mennään leffateatteriin yhdessä, ostetaan popcornit yhdessä ja vaihdetaan muutama sana ennen kuin kumpikin menee katsomaan omaa leffaansa. Miehelle se on usein tarkoittanut jotakin actionia, mulle taas draamoja tai romanttista komediaa (heh kuinka sukupuolijakautunutta :P). Kokeilkaa! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti