22. syyskuuta 2012

Reissussa rähjääntyy

Olin loppuviikon työmatkalla ja tulin eilen hieman myöhemmin kotiin. Olin ajatellut kirjoittaa tänne ennen lähtöä, mutta sitten tuli niin kiire etten ehtinyt muuta kuin pakata ja lähteä kentälle. Onneksi lento oli ajallaan takaisin Suomessa joten ehdin perjantai-illaksi kotiin. Rappukäytävässä tuoksui taikina ja kun sitten avasin kotiovemme sain todeta että mua odotti itse tehty pitsa ja hyvä punaviini sekä jälkkäriksi kotimaisista omenoista koottu omenapiirakka (joka muuten oli vähähiilarinen!). Joskus mä en tajua mitä mä olen tehnyt kun olen löytänyt näin ihanan miehen. :)

Tämä kyseinen pitsa on mun suosikkini sillä se on niin herkullinen ja ennen kaikkea simppeli. Pohja sivellään oliiviöljyllä jä päälle laitetaan tomaattikastiketta ja viipaloitua buffalomozzarella (nimenomaan buffalomozzarellaa, sillä "tavallinen" ei maistu millekään). Sitten uuniin, jonka jälkeen päälle lisätään parmankinkkua ja eikun takaisin uuniin. Lopuksi päälle ripotellaan rucolaa, oliiviöljyä ja rouhittua mustapippuria. It's a winner!

Kuva: kermanvalkoista.blogspot.fi

3 kommenttia:

  1. Tuli nälkä! ;)
    Eikun siis, aivan ihana yllätys! Kelpasi mullekin:)

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä pizzaa ja ihana yllätys! Kiinnostuin tuosta vähähiilarisesta omppupiirakasta, onko ohjetta laittaa jakoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain puristettua mieheltäni seuraavan ohjeen:

      200 g voita
      steviaa "kunnes maistuu makealta"
      2 luomukananmunaa
      1,5 dl mantelijauhoa
      1,5 dl jauhettuja cashewpähkinöitä (sauvasekoittimella hienoksi jauheeksi)
      1 tl vaniljasokeria
      1 tl leivinjauhetta
      kardemummaa
      1 purkki Valion Valkoinen rahka
      kotimaisia omppuja
      päälle steviaa ja kanelia

      Kaikki ainekset sekaisin ja taikina voideltuun vuokaan. Päälle omenasiivut ja steviaa ja kanelia.

      Toivottavasti oli apua, taidan tehdä tästä oman postauksen joku päivä, vähän selkeämmän sellaisen. :)

      Poista