3. heinäkuuta 2012

Rahkavälipala... so good!

Olen viime viikosta saakka syönyt melkein joka aamu aamupalaksi rahkaa ja mustikoita. Tämä trendi alkoi mökkireissustamme alkeelliselle mökillemme, johon ei tule vesijohtovettä. Mökkimme sijaitsee onneksi järven vieressä, ja käytämme järvivettä mm. tiskaukseen ja perunoiden keittämiseen. Tiskiä kertyy kuitenkin muutenkin ihan tarpeeksi, joten päätin luopua kaurapuuron keittelystä muutamaksi päiväksi. Mutta kuinkas sitten kävikään? Hurahdin rahkaan ihan täysin ja nyt olen nauttinut sitä joka aamu ja välillä myös välipalaksi.

Kuvat: kermanvalkoista.blogspot.fi

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikä tahansa maitorahka vaan 7 % rasvaa sisältävä Valion uutuus. En ole aikaisemmin maistanut rasvaista rahkaa, ja voi pojat kun on hyvää! Niin herkullista ja suussa sulavaa! Kyseinen rahka on Valion maustettu "valkoinen rahka", jossa on 19 g proteiinia 8,5 g hiilareita per kokonainen purkki. Ainoa miinus on kova hinta, sillä yhdestä 200 gramman purkista saa pulittaa yli kaksi euroa. Laktoositon elämä siis ei aina ole halpaa! Vertailun vuoksi mainittakoon Rainbow:n kermarahka jota mieheni rakastaa. Se on suurin piirtein samanlainen rahka jonka hinta on kai alle euron

Olen siis syönyt tätä uutta lempiherkkuani ihan aamiaiseksi. Olen sekoittanut mukaan noin 100 g pensasmustikoita ja tämä aamiainen on pitänyt mut kylläisenä jopa neljän tunnin ajan. Maku on tosi kermainen enkä ole lisännyt ollenkaan steviaa tähän herkkuun sillä se ei yksinkertaisesti kaipaa makeutusta. Vienoinen makeus johtuu rahkaan lisätystä sokerista, mutta sitä on vain pieni määrä. Nam!

2 kommenttia:

  1. Rahka on kyllä niin hyvää, mutta just niin pahuksen kallista.. kun itsekin joutuu laktoositonta ostamaan. :/

    VastaaPoista
  2. Mä olen laktoosi-intolerantikko, mutta pystyn syödä ihan tavallista maustamatonta ,maitorahkaa, euron verran purkilta. Joukkoon tapana heittää sokeroimatonta mehukeittoa, marjoja tai hedelmiä paloiteltuna, kaurahiutaleita tai mysliä ja juuri ostin pellavansiemenrouhetta kuitumäärän lisäämiseksi. Rahka kuuluu ehdottomasti päivittäiseen ruokavaliooni =)

    VastaaPoista