26. kesäkuuta 2012

I ♥ mökki

En varsinaisesti ole ulkoilmaihminen. En voi sietää hyttysiä tai muita pieniä tai isompia mönniäisiä. En myöskään ole mikään hurja ulkohuussifani, mutta silti me vain suuntaamme auton nokan kohti mökkiä joka kesä, yhä uudestaan. Vietämme eniten aikaa mieheni mökillä (jossa on sisävessa, toim. huom. ;)), mutta aina välillä käväisemme myös vanhempieni mökillä. Se on paljon alkeellisempi paikka kuin mieheni kesäasunto, mutta se on toisaalta osa mökin charmia. En rentoudu missään sillä tavalla kuin mökillä, joten vietämme mökeillämme niin paljon aikaa kuin mahdollista.

Meidän mökki sijaitsee järvimaisemissa, miehen mökki meren äärellä. Maisemat ovat siis ihan erilaiset mikä on myös tosi hauska juttu. Molemmissa paikoissa on omat hyvät puolensa, ja nyt kun olemme viettäneet muutaman päivän järvimaisemissa olen taas ihmetellyt miksemme me mene sinne useammin. Olen kuvannut ahkerasti, mutta kamerapiuha jäi kotiin. En siis saa siirrettyä kuvia vielä koneelle, mutta käväisen joku päivä Espoossa jolloin nappaan myös johdon mukaan. Sen jälkeen voin sitten postata lomakuvia. :)

Tätä kirjoittaessa istun kuitenkin jo aurinkoisessa saaristossa. Mies laittaa venettä kuntoon ja kohta lähdemme yhdessä kalastamaan. Tilauksessa olisi joko ahvenia tai kuhaa, sillä muuten jäämme ilman illallista! :P Kalastusreissun jälkeen leivon raparperiherkkua, ja illalla saunotaan ja nautitaan maisemista. Voi vitsit, jatkuisipa loma ikuisesti!

Puhelimella napattu kuva mökiltämme.

2 kommenttia:

  1. OI että kuulostaa ihanan rennolta! Mökki <3 Itsekin pääsen kohta mökille pohjoiseen, enää puoltoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa!! :) Aika kuluu nopeasti, kohta olet jo mökillä! ;)

      Poista