13. kesäkuuta 2012

Ravitsemussuosituksista ja miksi minä en seuraa niitä

Luonnos uusiksi pohjoismaisiksi ravitsemussuosituksiksi julkaistiin viime viikolla. Nämä suositukset toimivat pohjana kansallisille ravitsemussuosituksille, eikä tämänkertainen(kaan) luonnos sisältänyt suuria linjamuutoksia edellisiin verrattuna. Hyvää näissä suosituksissa on mielestäni kalan, äyriäisten, juuresten, erilaisten vihannesten, marjojen ja pähkinöiden saantisuositukset. On the other hand, itku meinaa tulla kun lukee vältettävien listaa. Mieluiten ei "kovaa" rasvaa vaan kasviöljyjä, ja paljon vähärasvaisia maitotuotteita. Sori nyt vaan, mutta mikään missä lukee "kevyt" tuskin on kovin terveellistä. Useimmat kevyttuotteet sisältävät paljon sokeria ja lisäaineita. Vertailkaapa huvin vuoksi kermaa ja vaikkapa flora vispiä. Aikamoinen ero ainesosissa!

Lisäksi vähärasvaiset maitotuotteet maistuvat mielestäni suoraan sanottuna kamalalta. Otetaan esimerkiksi rasvaton maito, joka maistuu siltä kuin sitä olisi lantrattu vedellä. Toinen asia on, että ainakaan oma masuni ei tule täyteen mistään nollaprosenttiarasvaasisältävästä jogurtista. Sen jälkeen nälkä kasvaa vain entisestään. Joten please, lopettakaa nyt joku tämä hirveä rasvahysteria! Mielestäni on ihan sama asia väittää että hiilihydraatit ovat syynä lihavuusepidemioihin ja sairauksiin, kuin että rasva olisi kaiken sen takana. Kun otetaan vielä huomioon että ilmeisesti yhtäkään tutkimusta ei ole vielä julkaistu, joka todistaisi kovien rasvojen ja sydänkuolleisuuden välisen yhteyden, ei meillä liene syytä hysteriaan.

Myöskään täysjyväviljojen loputon suositteleminen ei mielestäni ole järkevää. Toki näitä voi välillä syödä, ja kannatan ehdottomasti täysjyväviljoja valkoisten viljojen sijaan. Toisaalta olisi jo aika lopettaa täysjyväleipien ja muiden täysjyvätuotteiden puputtaminen. Enemmän protskua ja rasvaa pöytään, niin johan alkaa vointi parantua ja ne mahdolliset ylimääräiset kilot lähteä. Tuskin ne millään täysjyväpastalla lähtevät, anteeksi nyt vaan. ;) Ja nyt en siis tarkoita että pitäisi ryhtyä tiukalle low carb-linjalle. Sen sijaan yritän sanoa, että monelle tekisi varmasti terää vähentää hiilihydraattien saantia.

Kuva: opetus.ruokatieto.fi

No entäs nykyiset kotimaiset suositukset sitten? Rasvoja saisi olla noin 25-35 % kokonaisenergiansaannista. Protskua suositellaan saatavaksi vain 10-20 %. Järkyttävintä on kuitenkin hiilareiden saantisuositus, joka on 50-60 % energiansaannista. Siis yli puolet! Jos minä söisin tähän malliin, en muuta ehtisikään kuin miettiä miten saisin noin hurjat määrät täyteen. Tällä hetkellä vanha kunnon lautasmalli on siis yhä voimissaan. Sen mukaan meidän tulisi syödä joka aterialla puolet kasviksia, neljäsosa proteiinia ja neljäsosa hiilihydraatteja (kuten peruna, pasta, riisi...). Tämän lisäksi pitäisi juoda lasillinen rasvatonta maitoa, syödä palanen tai kaksi täysjyväleipää (ja sivellä se tietenkin teollisella margariinilla eikä esim. aidolla voilla) ja syödä hedelmä tai marjoja jälkkäriksi. Välipaloiksi suositellaan vähärasvaisia maitotuotteita, leipää tai esim. hedelmiä. Tämän surullisen kuuluisan mallin voisi omasta mielestäni jo unohtaa, mutta ainakin toistaiseksi siitä ei näytä pääsevän mihinkään.

Omat arkipäiväiset ateriani ovat jo pitkään näyttäneet suurin piirtein tältä: puolet kasviksia, puolet proteiinia. Kasvikset paistan joko voissa tai jossakin öljyssä, tai sitten lorautan vain salaatin päälle hieman öljyä ja/tai balsamicoa. Leipää en yleensä koskaan syö lounaalla tai päivällisellä (poikkeuksena keitot, jolloin saatan ottaa leipäpalan, usein vähähiilihydraattisen). Juomaksi kelpaa vesi tai vichy, ja jälkkäriksi juurikin se hedelmä tai marjoja. Olo on parantunut huimasti sen jälkeen kun aloin syödä mielestäni terveellisemmin eli jätin useimmat verensokeria kohottavat ja insuliinipiikkejä aiheuttavat ainekset pois ja aloin syödä "oikeaa ruokaa". Painokin on muuten tippunut siinä samalla, vaikka en todellakaan ole millään laihdutuskuurilla. Omien ja monen muun ihmisen kokemusten perusteella voin sanoa, että proteiini- ja rasvapitoinen ruokavalio pitää nälän loitolla paljon paremmin kuin paljon hiilareita sisältävä ruokavalio. Sen lisäksi se näyttää tukevan painonhallintaa loistavasti.

Olen täysin vakuuttunut siitä, että meille kaikille tekisi hyvää vähentää hieman hiilareiden saantia. Ja nyt en siis puhu mistään juhlaruoista vaan ihan arkiruokailuista. Kyllä minäkin herkuttelen ja usein, sillä uskon filosofiaan jonka mukaan osa valinnoistamme voi olla mitä vain kunhan suurimmaksi osaksi syö järkevästi. Syön myös yhä makaronilaatikkoja, lasagnea ja muuta sellaista hyvää, mutta suurimmaksi osaksi syön skarpaten. En enää koskaan voisi palata ruokavalioon, jossa päärooli olisi tärkkelyksellä ja jossa pelkäisin kuollakseni voita ja kermaa. Toivottavasti näitä virallisia suosituksia tekevät tahot uskaltautuisivat vielä joskus myöntämään että hei, ehkä me emme olleetkaan oikeassa ihan kaiken suhteen. ;)

Minä syön mieluiten näin. :) Kuva: happylowcarb.com

2 kommenttia:

  1. Voi ihan olit kirjoittanut kuin minun päästäni olisi teksti soljunut. Niin samanlailla ajattelen tuosta lautasmallista, ylettömästä hiilaripuputuksesta ja light-tuotteista. Niissä kevyttuotteissa on lisäksi usein transrasvoja reilusti ja juurikin sokereita ja kovasti lisäaineita.

    Täyjyväleipää syön palan pari kuukaudessa juurikin keittojen kaverina ja joskus herkuttelen Puuppolan aitokaurasta tehdyllä puurolla tietty punaiseen maitoon ja voisilmän kanssa. Kasviksia monella tapaa, marjoja ja hedelmiä, rahkaa ja turkkilaista täysrasvaista jogurttia menee reilusti. Ja lohta kaikilla tavoilla. Nyt kesällä tulee paljon grillattua ja savustettua kalaa.Broiskua menee kanssa usein. Punaista lihaa harvemmin.

    Moni vatsavaiva on historiaa (mulla on ärtynyt paksusuoli oireyhtymä) ja närästys ja kaikki ilmavaivat poissa. 2,5 vuotta on näillä mennyt ja kilojakin siinä ohessa tippunut 15. Nyt jaksaa taas liikkua ja olo on aika mainio.

    Ei tulisi mieleenkään enään palata mihinkään lautasmalliin.

    Sinulla on täällä blogissa paljon kivoja ja kauniita annoksia. Olen montaa nistä kokeillut ja pitänyt useista.

    VastaaPoista
  2. Oon ihan samoilla linjoilla sun kanssa tässä, olo on parantunu ihan selkeästi, kun on jättänyt arjesta turhat hiilarit pois ja lisännyt protskuja. Ihan hirvittää miettiä sitä entistä olotilaa.

    Ukkoni työkaveri kävi vuoden alussa terveystarkastuksessa, jonka jälkeen aloitti aika tiukan karppailun. Nyt puolen vuoden jälkeen uuden tarkastuksen tulokset oli jo selvät: mies on terveempi kuin koskaan ja kaikki arvot ihannelukemissa, mitä ne ei olleet vielä puoli vuotta sitten. Hyvältä kuulostaa :)

    VastaaPoista