20. huhtikuuta 2012

Freaky friday

Hahaa, eipä tässä perjantaissa kai mitään erikoisen freakya ole, mutta onpahan perjantai joka tapauksessa! Ihanaa! :) Valitettavasti nämä viikonpäivät menevät tosin multa ihan sekaisin kun istun koneen ääressä noin kaksitoista tuntia päivässä vain rakas gradu seuranani. Tänään mieskin on omilla teillään työpaikan virkistyspäivillä, joten saan viettää perjantai-iltaa ylhäisessä yksinäisyydessä. Harkitsin jopa viinilasillisen kaatamista ja töiden jatkamista. Tulisipahan tekstistä ainakin vähemmän kuivaa. ;)

Ja tosiaan, vaikka istun koneen ääreessä koko ajan, energia ei sitten aina riitä bloggailuun. Kai kyse on siitäkin että koska joudun istumaan tässä koko ajan, tykkään pitää taukoni muualla. Käväisen mieluusti salilla tai lueskelen kirjaa sohvalla. Odotan innolla ensi kuukautta, sillä silloin saan (toivottavasti) tämän projektin pakettiin ja pääsen viettämään pitkää lomaani ja kirjoittamaan lukemattomia blogikirjoituksia! :)

Kävin tänäänkin salilla tekemässä perustreenini jonka päälle tein vielä intervalliharjoittelua spinningpyörällä. Olin ihan loppu sen jälkeen ja oli ihana päästä takaisin kotiin palautusjuoman ja lounaan äärelle. Nyt ajattelin kirjoittaa vielä pari, kolme tuntia, jonka jälkeen sammutan koneen tältä päivältä. Perjantaina on kai lupa ottaa vähän iisimmin, ja lisäksi haluaisin tsekata mitä telkkarista tulee kun en ole ehtinyt katsella sitä pariin viikkoon. Hauskaa perjantaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti