Heti alkuun varoitus: tämä teksti sisältää juonipaljastuksia, joten jos et halua tietää mitään Wuthering Heights eli Humiseva harju-leffasta, älä lue eteenpäin! :)
Kävin katsomassa kyseisen leffan viime viikolla, ja voin kertoa heti alkuun että se oli tylsin näkemäni leffa ikinä. Samaa mieltä olivat myös leffakumppanini, joten en jäänyt yksin tämän mielipiteen kanssa. Sanoimme kaikki yhteen ääneen että olipa elämämme pisimmät kaksi tuntia. Kun sitten selailin kyseisen leffan saamia arvosteluja IMDB:ssä, huomasin että monet muutkin olivat samaa mieltä.
Leffa on kaksituntinen tarina perheestä, joka elää jossakin 1800-luvun Englannin ylämailla. Elokuva perustuu Emily Brontën samannimiseen klassikkokirjaan, ja tarina kertoo nuoren naisen, Catherinen, ja perheeseen "adoptoidun" nuoren miehen, Heathcliffin, jo alkujaan tuhoon tuomitusta rakkaudesta. En ole lukenut kirjaa joten en osaa peilata sen sisältöä tähän elokuvaan, mutta olen ymmärtänyt että tämä leffa poikkeaa alkuperäisestä esikuvastaan melko paljon. Tarina alkaa kun osapuolet ovat vielä lapsia, ja leffan toinen osa sijoittuu aikaan jolloin he ovat aikuistuneet.
Leffassa näytetään kohtauksia, joissa perheen jäsenet raatavat ulkotöissä, juovat, hakkaavat toisiaan tai vain kävelevät ympäriinsä sanomatta toisilleen sanaakaan. Välillä näytetään vähän intiimejä hetkiä ja tarkoituksetonta eläinrääkkäystä. Juonesta en oikein ottanut selvää, muuta kuin sen että tarina tosiaan kertoo tästä kahden ihmisen välisestä rakkaudesta joka ei voi onnistua. Tajuttuaan ettei hänen ja Catherinen rakkaudesta tule mitään, Heathcliff karkaa. Tästä tarina hyppää monta vuotta eteenpäin aikaan, jolloin nuori mies palaa takaisin Catherinen luokse ja yrittää voittaa hänen sydämensä. Tällöin Catherine on kuitenkin jo naimisissa lapsuuden naapurinsa kanssa.
Leffa on ylipitkä ja haukottavan tylsä. Leffan alkuosa on liian pitkä, eikä siinä tapahdu yhtikäs mitään. Toinen osa on ehkä vielä pitkästyttävämpi, eikä se onnistu säväyttämään vaikka kuinka yrittää. Yleistunnelma on hyvin synkkä, kohtaukset sijoittuvat sateisiin päiviin tai tummiin öihin, eikä aurinko taida pilkahtaa kertaakaan koko leffassa. Elokuvassa ei myöskään muistaakseni ole juuri ollenkaan musiikkia. Tämä häiritsi erityisesti leffateatterissa, sillä täydessä hiljaisuudessa on jotenkin tosi vaivaannuttavaa istua kaksi pitkää tuntia. Jylhät maisemat tai puvustus eivät pelasta tätä leffaa. Se on yksinkertaisesti huono, enkä olisi tuhlannut tähän senttiäkään jos olisin tiennyt tästä etukäteen. Tällä kertaa mun kohtaloksi koitui kuitenkin se, etten yleensä lue etukäteen leffoista yhtään mitään, sillä haluan aina yllättyä. Tällä kertaa yllätyin sitten negatiivisesti.
Tähdet: *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti