20. huhtikuuta 2012

Perjantai-illan herkut

kuvat: © kermanvalkoista.blogspot.com

Kun sitä nyt kerran ollaan yksin kotona niin otetaan siitä sitten kaikki irti. Käväisin kaupassa (ihanaa käydä yksin ilman että mies kyselee että eikös kohta ole jo katseltu tarpeeksi oliivipurkkeja ja tuoksuteltu leipiä ;)) ja mukaan tarttui ainekset supernopeaan kolmen juuston salaattiin. Jälkkäriksi valikoitui Mövenpickin Double Cream & Merengues-maku, jossa yhdistyy kinuskikastike ja marenginpalaset. Voiko olla mitään ihanampaa?!

Juustosalaattiin laitan pinaattia, revittyä Lollo Rosso-salaattia, saksanpähkinöitä, tomaatin, paprikaa ja viikunan. Juustoiksi valitsin samppanjabrien (nam!), roquefort-homejuuston ja manchegoa. Nämä ovat kaikki aika aromikkaita juustoja, mutta rakastan tujuja juustoja joten uskon että kokonaisuus toimii.

Katselen myös leffan, ja elokuvaksi valikoitui Eat, Pray & Love. Olen lukenut kirjan ja olen hyvin tietoinen siitä että tulen luultavasti pilaamaan kirjakokemukseni katsomalla tämän leffan. Kaiken lisäksi se on kuulemma aika huono. En kuitenkaan malttanut olla katsomatta tätä, ja vaikka se ei olisikaan mikään huippuleffa niin ainakin jätski lohduttaa. ;)



Sokerina pohjalla Hershey'sin Cookies'n'Creme-valkosuklaata paloina ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti